Lindholmille pronssia, Grönholm kamppailee mitalista


Emil Lindholm pääsi kuin pääsikin juhlimaan rallin WRC3-luokan MM-pronssia. (Kuva: Skoda Motorsport) Niclas Grönholm tähtää Hyundaillaan ykköspaikalle rallicrossin MM-sarjan päätösviikonloppuna Saksassa. (Kuva: Jan Kåre Rafoss)

Harmitus vaihtui Emil Lindholmilla hetkessä riemuun, kun rallin MM-sarjan viimeisen osakilpailun tulosliuskaa WRC3-luokassa ojennettiin hänen kannaltaan edulliseen muotoon.

Kotioloissa Inkoossa Monzan tapahtumia seuranneella Lindholmilla ei ollut käänteisiin enää osaa eikä arpaa, sillä hän oli jo saanut täyteen loppupisteisiin laskettavat kuusi osakilpailua. Ennen viikonlopun rallia Skoda-kuski oli luokan kokonaistilanteessa kolmantena, mutta britti Chris Ingram tunki Italian saaliillaan pisteellä ohi.

Tai niin luultiin, kunnes selvisi, että tuomaristo rankaisi Ingramia kuuden minuutin aikasakolla tämän käytettyä rallissa liikaa renkaita. 30 sallitun renkaan sijasta britin ruletissa pyöri 33 rengasta. Ingram putosi tuloksissa kaksi sijaa ja Reeta Hämäläisen kartturoima Lindholm nousi kolmen pisteen erolla MM-pronssille. Puolan Kajetan Kajetanowicz ja ranskalainen Yohan Rossel muodostivat selvän kärkikaksikon.

Kaksi pronssia

Marcus Grönholmin pyörittämän GRX Management Teamin kuskeihin kuuluva Lindholm voitti päättyneellä kaudella kaksi WRC3-luokan kilpailua ja juhli myös ensimmäistä SM1-luokan Suomen mestaruutta. GRX-tiimin Jari Huttunen ajoi niin ikään pronssia WRC2-luokassa.

-Molemmilla kuljettajilla oli vaikea kausi, mutta molemmat myös väläyttelivät hyvin pitkin kautta. Emilin loppukausi oli erinomainen, kun osakilpailuvoittoja tuli niin SM- kuin MM-sarjassakin. MM-mitalin saavuttaminen ei vielä takaa mitään, mutta on aina tuuletuksen arvoinen suoritus, Grönholm totesi tiedotteessa. Neuvottelut Lindholmin ohjelmasta ensi kaudelle ovat käynnissä.

-Varmaa on se, että lähdemme Reetan kanssa puolustamaan Suomen mestaruutta ja jatkamme Skodalla. Tahtotilamme on myös ajaa WRC2-luokassa MM-sarjaa, Lindholm sanoi.

Kutsuuko gaala?

GRX-tiimille saattaa tipahtaa kolmaskin mitali, jos Niclas Grönholm onnistuu viikonloppuna oikein mojovasti rallicrossin MM-sarjan päätöksessä. Saksan Nurburgringillä ajetaan kaksi viimeistä osakilpailua ja edellisen etapin Portugalissa voittanut inkoolaiskuski lähtee matkaan luottavaisin mielin.

-Kun on voitto alla, niin on mukavampi lähteä kisaamaan. Automme oli Portugalissa hyvässä iskussa, mutta nyt edessä on meille kaikille uusi rata, josta ei oikein tiedä, mitä odottaa. Radalta puuttuvat tasaiset osuudet, kun kierroksen ensimmäinen puolikas ajetaan alamäkeen ja toinen ylämäkeen. Soraosuuksia on enemmän kuin mihin olemme F1-radoilla tottuneet. Automme säädöt pitää miettiä etukäteen mahdollisimman lähelle hyvää, jotta harjoituksissa voi keskittyä vain hienosäätöön, Niclas kertoi.

Timmy Hansenilla (178 pistettä) on tukeva ote maailmanmestaruuteen, mutta Johan Kristoffersson (161) ja Kevin Hansen (159) ovat vielä Grönholmin (149) tähtäimessä.

-En ole sen kummemmin mitaleja ajatellut. Mitaleista taistelevat ajavat todennäköisesti myös molempien finaalien kärjessä, joten suuria piste-eroja ei enää kiinni ajeta. Kahdella hyvällä kisalla mahdollisuudet ovat toki olemassa. Katsotaan sitten, tarvitseeko vielä lähteä FIA:n gaalaan Pariisiin vai ei, Grönholm tokaisi.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ