Pöytätenniksen mestaruussarjassa on harvoin oltu niin syvällä herran kukkarossa kuin Hangon urheilutalossa oltiin. Ensimmäistä kertaa ylimmällä tasolla pelaava HIK pani parastaan isännöityään kauden toista turnausta ja teki vieraileviin joukkueisiin suuren vaikutuksen.Neljän pisteen potti piti kotijoukkue HIK:n sarjan keskikastissa viidennellä sijalla.
Kategoria: Urheilu
Raaseporin kaupunginhallitus on hyväksynyt ehdotuksen investoinneista Tammisaaren keskuskentälle. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anita Westerholmin (r) mukaan keskuskentälle tehtävistä investoinneista vallitsi melko laaja yksimielisyys.-Olemme viime vuosina panostaneet kulttuuritiloihin ja nyt on aika panostaa myös urheilufasiliteetteihin, hän sanoo. Westerholm myöntää, että tarve keskuskentän parannustoimille Read more…
Kauniaisten palloiluhallissa kirjoitettiin tuttua tarinaa, jossa BK-46 sysätään sivuosaan ja vastustajan maalivahti varastaa pääroolin. Grankulla IFK kampitti karjaalaiset naisten SM-käsipallon ottelussa maalein 31-24 (17-9) ja jatkaa sarjassa kakkosena tasapistein kärkijoukkue HIFK:n kanssa. Yhden voiton kuudesta kamppailusta raapinut BK majailee viimeistä Read more…
Eteläisen Uudenmaan golfkentillä on annettu pallolle kyytiä viime vuotta ronskimmin. Nordcenterin kahden kentän kattaus on tuottanut vajaat 33 000 kierrosta. Ruukkigolfissa oli lokakuun loppuun mennessä pelattu 19 000 kierrosta ja HanGolfissa reilut 18 000. Ekegolfissa on pelattu kauden aikana noin Read more…
Käsipallon mestaruussarjoissa pystytettiin kahden kauppa, kun BK-46 ja Dicken olivat napit vastakkain sekä miesten SM-liigassa että naisten SM-sarjassa. Karjaan daamit eivät kovasta yrityksestä huolimatta päässeet kotiottelussaan niskan päälle, vaan lauttasaarelaisvieraat anastivat pisteet maalein 21-28 (10-14). Emännät eivät käyneet johdossa kertaakaan, Read more…
Lehtereillä viihtyneen 80 metrin kerhon keihäänheittäjän Teo Takalan kunniaksi Tammisaaren palloiluhallin valotaululle mätkittiin keihäslukemat miesten salibandyn 3-divisioonan paikallispelissä. Raseborg Floorball Crew rikkoi 80 metrin rajan, kun taas FBC Raseborg Knights ei saanut lainkaan tulosta.Kauden kolmannen turnauksen isäntänä toiminut RF Crew Read more…
Karjaan jäähallissa luisteltiin viime talvena pelonsekaisin tuntein, kun kasvaneiden korkomenojen ja kallistuneen sähkön ristitulessa kamppaillut halliyhtiö ajautui taloudelliseen ahdinkoon. Tulevan talven toimintaedellytykset näyttävät kuitenkin valoisammilta ja halliyhtiön mukaan kulutkin on saatu paremmin hallintaan.
Urheiluopisto Kisakeskus tarjosi juhlaviikkonsa kunniaksi liikunnallisen kattauksen raaseporilaisille kouluille kaksikielisen kuntoilukylvyn merkeissä.Kuukauden päivät opiston uutena toimitusjohtajana työskennellyt Kenneth Itäinen seurasi tyytyväisenä koululaisten kirmailua.-Kisakeskuksen markkinoinnissa on paljon parannettavaa ja kävijämäärät pitää saada nousuun. Emme jää odottelemaan avustuksia, vaan nyt ryhdytään tekemään Read more…
Yhtä matkaa joukkueen kanssa uusiin mittoihin kasvaneen Eklöven-faniryhmän Alex Nordström oli kauden avauksessa Turun Palloseuraa vastaan tehdyssä haastattelussa varma, että ”tämä tulee olemaan se kausi, kun EIF nousee”. Nousu varmistui samaista Tepsiä vastaan Turussa viime viikon maanantaina.-Oli vain sellainen kutina, Read more…
Karjaan urheiluhallissa nähtiin keskiviikkoiltana 40 minuuttia melko tasaista nokkapokkaa ja 20 minuuttia melko brutaalia selkäsaunaa. BK-46 irtautui miesten SM-käsipallon ottelussa HIFK:ta vastaan lopulta häijyyn voittoon maalein 33-19 (15-12). Siipirikkoiset stadilaiset rähjääntyivät reissussa ilman ex-polkkapaita André Uddia, maajoukkuesentteri Viktor Grönmarkia ja Read more…