
Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi.Kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevien alueiden rajoituksia lievennettiin ja poistettiin merkittävästi lokakuun 1. päivästä alkaen.
Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi.Kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevien alueiden rajoituksia lievennettiin ja poistettiin merkittävästi lokakuun 1. päivästä alkaen.
Helsingin hallinto-oikeus on kumonnut osan Uudenmaan maakuntakaavamääräyksestä, joka koski vähittäiskaupan suuryksiköiden pinta-alojen alarajoja muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Uusimaa 2050-maakuntakaavassa oli määrätty, että näillä alueilla seudullisia vaikutuksia on vasta vähintään 10.000 kerrosneliömetrin suuruisella vähittäiskaupan myymälällä. Hallinto-oikeus pudotti rajan 4.000 neliömetriin. Päätös tarkoittaa Read more…
Raaseporissa, Hangossa ja Inkoossa on vuonna 2040 noin 4.600 asukasta vähemmän kuin nyt, kertoo Tilastokeskuksen tuore väestöennuste.Pudotus on rajuin Hangossa, jossa asukasmäärä vähenee nykyisellä kehityksellä lähes 23 prosenttia.
Korkein oikeus on hylännyt apulaisvaltakunnansyyttäjän valituslupahakemuksen Raaseporin Skogbyssä tapahtunutta tasoristeysturmaa koskevassa asiassa. Helsingin hovioikeuden tuomio syytteiden hylkäämisestä pysyy siten voimassa. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus olivat katsoneet selvitetyksi, että tasoristeys oli rakennettu siten, että kuorma-auton kuljettajana toiminut varusmies ei ollut Read more…
Kaupunginvaltuusto pysyy odotetusti joulukuisessa talousarviopäätöksessään, joka koskee Raaseporin vesi -liikelaitoksen kuluvan vuoden tavoitteita ja investointeja. Luvut pysyivät ennallaan äänin 33-10. Vesilaitoksen johtokunta pyysi jo tammikuussa, että valtuusto luopuisi 350.000 euron korotetusta tuottovaatimuksesta kuluvalle vuodelle.
Kun pääsee yhdeksän kuukauden tauon jälkeen takaisin pelipuuhiin, niin tietäähän sen, mitä siitä tulee. -Kiimaista ryntäilyä, kuvaili FBC Raseborg Knightsin salibandymiehistön valmentaja Aki Korkiakoski. Knightsin kausi 2-divisioonassa päättyi viime kaudella pandemian puristuksessa jo marraskuun lopussa ja pelihalut pursuivatkin askissa ensimmäisessä Read more…
Yrityskehitysyhtiö Novagon kolmatta kertaa järjestämässä Game of Ideas-yritysideakilpailussa on valittu taas Länsi-Uudenmaan parhaat liikeideat. Finaalissa oli kahdeksan yritystä, joista kaksi Raaseporista. Länsi-Uudenmaan kunnissa toimivan yhtiön järjestämässä kisassa oli mukana myös helsinkiläinen, järvenpääläinen ja rovaniemeläinen yritys.
Raaseporin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tarkastuslautakunnan ehdotuksen ja valinnut vuosien 2021-2024 hallinnon ja talouden tarkastajaksi BDO Audiator Oy:n. Tilintarkastuspalvelujen kilpailutus koski kaupungin ja sen tytäryhtiöiden lakisääteisiä tilintarkastuspalveluja, tarkastuslautakunnan mahdollisesti tilaamia lisätehtäviä ja tarkastuslautakunnan sihteerin tehtäviä. Tarjouspyynnössä tarkastuspäiviksi arvioitiin 70, joista 10 Read more…
Raaseporissa syksyllä käyntiin pyörähtänyt nk. Suomen mallin mukainen kerhotoiminta ulottuu jokaiseen alueen kouluun ja tarjoaa oppilaille mahdollisuuden harrastamiseen koulupäivän yhteydessä.-Tavoitteena on edistää ja tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Olemme onnistuneet tavoitteessamme tarjota mahdollisuus jokaiselle peruskouluikäiselle, Raaseporin hankekoordinaattori Isak Vilander kertoo.
Henkilöt, jotka ovat olivat Santa Fe-ravintolassa Tammisaaressa torstaina 23. syyskuuta kello 11.30-12.15, ovat saattaneet altistua koronavirukselle, Raaseporin kaupunki tiedottaa. Ravintolassa oli tuolloin henkilö tai henkilöitä, joilla on todettu korona. Paikalla olleita kehotetaan hakeutumaan koronatestiin, mikäli oireita ilmaantuu. Tammisaaressa oli ravintola-altistuminen Read more…