Kategoria: Raasepori


Asuntojen hinnat ovat nousseet Raaseporissa viimeisen 12 kuukauden aikana eniten Bromarvissa (8,2), Snappertunassa (6,9) sekä Tenholan kirkonkylässä ja Mustiolla (6,3 prosenttia). Tammisaaren keskustan alueella hinnat ovat nousseet 5,5 ja Karjaan keskustan alueella 4,8 prosenttia.


Suomalaisten lasketteluinto oli viime talvena huipussaan. Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n teettämän tutkimuksen mukaan kaudella 2020-2021 laskettelua harrasti lähes miljoona henkilöä, mikä on yhdistyksen mittaushistorian suurin lukema.


Raaseporin vesi-liikelaitoksen johtokunta on päättänyt, että veden perus- ja käyttömaksut nousevat ensi vuonna viisi prosenttia. Esittelijä ehdotti maksuihin 10 prosentin korotusta, joka olisi lisännyt vesilaitoksen tuottoja arviolta 100.000 euroa.


Jalkapallon syysrieha Kodintavaratalocup on kasvanut nopeasti todelliseksi jymyjutuksi. Nykymuodossaan kolmannen kerran pidetty junioriturnaus veti Karjaan urheilupuistoon ennätykselliset 114 joukkuetta, millä määrällä karkelot ovat omaa luokkaansa läntisellä Uudellamaalla.


Raaseporin valokuvakeskuksessa on avattu uusi näyttely nimeltään Floating Kitchen. Kuvataiteilija Carine Fabritius leikittelee mittakaavalla sekä teosten ja teemojen kerroksellisuudella.


Oscar Gräsbeck isännöi Bromarvin perukoilla sijaitsevaa Kansjerfin tilaa jo kahdeksannessa sukupolvessa.-Ainoana lapsena jotenkin olen aina tiennyt, että kohtaloni kietoutuu tähän tilaan, lapsuudestaan saakka paljon Kansjerfissä aikaa viettänyt Oscar kertoo. Nyt Oscarin kanssa tilaa emännöi vaimo Ida Söderström.


Pohjalainen bussiyhtiö Amperin Linja-autoliikenne Oy on lahjoittanut yhden linja-autoistaan Suomen linja-autohistorialliselle seuralle. Linjuri on malliltaan Volvo 9700, joka on rakennettu Tampereella vuonna 2003. Ajokilometrejä sille oli kertynyt noin 1,4 miljoonaa.


Vielä on pelejä jäljellä, mutta ei tule EIF:n jalkapallomiehistölle enää kauniita päiviä. Kauden tavoitteena oli nousta liigaan, mutta siinä ei onnistuttu.-EIF halusi jo nyt tehdä voittavan voileipäkakun, mutta reseptiikka ei vielä ollut toivottavalla tasolla, toimitusjohtaja Niclas Lindgren kiteyttää.


Lisärahoitusta vuosille 2022-2023 saaneessa Raaseporinjoki-hankkeessa suunnitellaan seuraavaksi joen pääuoman perkausta.-Näin pitkän jokiuoman luonnonmukainen perkaus on Suomen mittakaavassa merkittävä toimenpide, eikä näin pitkää kaksitasouomaa ole aikaisemmin tehty, projektipäällikkö Sara Vaskio kertoo.


Mitä tunteita Raasepori, Tammisaari, Karjaa, Pohja, Fiskari, Pinjainen, Mustio, Snappertuna, Tenhola ja Bromarv herättävät? Tätä kysyttiin Raaseporin kaupungin teettämässä empatiatutkimuksessa, jossa pyrittiin selvittämään asukkaiden tunteita Raaseporia ja sen eri kaupunginosia kohtaan.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ