
Käsipallolle sydämensä jo nuorena poikana menettänyt Nico Rönnberg joutuu luultavasti luopumaan pihkapallon piiskaamisesta sydämen reistailun takia. Karjaan kultaranne vetäytyi lauantaina alkaneesta finaalisarjasta saatuaan edellisviikolla huonoja uutisia laajentuneesta aortasta. Rönnberg kärsii synnynnäisestä sydänviasta, joka alkoi oirehtia kolme vuotta sitten.
-Kaksi vuotta on mennyt ihan hyvin ja on sanottu, että paina menemään vain. Viimeisimmän lääkärikäynnin jälkeen havaittiin kuitenkin isompia epäkohtia ja olen käynyt useissa testeissä. Välieräsarjan jälkeen sain kuulla, että aorttani oli laajentunut 49 milliin. Käsittääkseni 50 milliä on raja sille, että on pakko ryhtyä leikkaustoimiin, Nico kertoi.
Käytännössä Rönnberg olisi leikkinyt hengellään, jos hän olisi astunut vielä pelikentälle.
-Kun olen niin kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen, niin yritin aluksi selittää lääkärille, että enkö nyt voisi vielä kokeilla pelaamista, kun on kuitenkin finaaliottelut kyseessä. Asian vakavuus kuitenkin valkeni ja tuli tietenkin shokkina. Lääkäri ihmetteli, miten olin pystynyt pelaamaan edes välierissä. Hänen mielestään tilanteen vakavuus olisi pitänyt huomata jo aiemmin, Nico sanoi.
Rönnbergin pelit on hyvin todennäköisesti pelattu.
-En pysty ainakaan pitkään aikaan urheilemaan huipputasolla, vaan liikunnan on oltava kevyen sykkeen toimintaa. On harvinaista ja epätodennäköistä, että tästä tilanteesta palataan huippu-urheilun pariin. En myöskään voi enkä halua ottaa mitään riskejä, kun kotona on perhe ja kaksi pientä poikaa. Eli luultavasti ura on ohi, hän sanoi.
Rönnbergillä on akuutti lähete sydänkirurgille seuraavien askelten läpikäymiseen.
-En tiedä vielä millainen ja miten iso toimenpide on tulossa. Uskon kuitenkin, että kaikki tulee menemään ihan hyvin, Nico totesi.
Elämä jatkuu
Rönnberg istui finaaliavauksessa lehtereillä.
-Jotkut kyselivät, mitä teen hallilla, vaikka minulla on tällainen tilanne. En halua jäädä kotiin nyyhkyttämään, sillä elämä jatkuu. Uskon myös, että voin olla joukkueelle vielä tukena, Nico sanoi.
BK-46 hävisi ensimmäisen finaalipelin maalein 29-30 ja menetti kotietunsa. Rönnbergin puuttumisen myötä joukkue menettää paitsi maaleja, myös vastustajalle kaikin puolin pottumaisen pelaajan.
-Näissä peleissä pitää olla vähän ilkeä ja hullunkiilto silmissä, sitä nyt pikkaisen puuttui. Vaikka aina on sanottu, etten osaa puolustaa, niin yritin siinäkin olla vastustajalle ikävä pelaaja. Tietyt pelaajat saa pois raiteiltaan psyykkaamalla ja sopivalla häijyydellä. Sellaista ei voi kuitenkaan yhtäkkiä opettaa, vaan sen on tultava luonnostaan, Nico tuumi ottelun jälkeen.
-Cocks on lyötävissä, kunhan pelaajat vain uskovat itseensä ja mahdollisuuksiinsa, hän jatkoi.
Maanantaina 33 vuotta täyttänyt Rönnberg on pääsarjan kaikkien aikojen maalipörssissä viidentenä 2 385 osumallaan. Seuraavaksi listalla olisivat tulleet vastaan Ari-Pekka Tuomi (2 452) ja Mikael Källman (2 560). Isä Jan Rönnberg ja vanha Cocks-kaveri Teemu Tamminen ovat ainoina yltäneet yli 3 000 maalin.
Nico on valittu neljästi vuoden käsipalloilijaksi ja Cocksin riveissä hän paukutti pörsiä myös Mestareiden liigassa. Jos ja kun ura todella loppui tähän, niin se päättyi varsin nicomaiseen tyyliin 14 maalin läväytyksellä HIFK:n häkkiin kolmannessa välieräottelussa.
-Vaimo siitä vitsailikin, että ainakin lopetin huipulla.