Sinilevätilanne on pysynyt vakaana – tuulinen sää hillitsee levän runsastumista


Sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on hieman vähentynyt viime viikosta. Epävakainen ja tuulinen sää sekoittaa pintavesiä, mikä todennäköisesti hillitsee sinilevien runsastumista myös kuluvalla viikolla. Rannikkoalueen sinilevähavaintojen määrässä ei ole juuri tapahtunut muutosta viime viikkoon nähden.

Sinilevää on havaittu 19 valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoista, joista runsaasti levää havaittiin kahdessa ja hieman levää 17 havaintopaikassa. Sinilevää havaittiin lähinnä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rannikolla, ja viime päivinä sinilevää on havaittu erityisesti Hangon länsipuolella ja Upinniemenselän alueella.

Rannikon sulkeutuneilla ja matalilla alueilla vesi on tällä hetkellä sameaa, sillä kova tuuli on sekoittanut vettä ja nostattanut pohja-ainesta vesimassaan. Tiistain satelliittikuvassa erottuu Upinniemenselän rannikkoalueella veteen sekoittuneena sekä pohja-ainesta että sinilevää.

Tuulinen sää on sekoittanut vettä merialueilla, joten Suomenlahden avomerialueilla sinilevä on suurimmalta osin sekoittuneena vesimassaan.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ