Katulähetyksen toiminnanjohtaja Jukka Silvola – pankkimiehestä vähäosaisten palvelijaksi


Sijoitusjohtajana ja salkunhoitajana aikaisemmin työskennellyt Jukka Silvola (58) aloitti Hangon Katulähetyksen uutena toiminnanjohtajana syksyllä 2021.

Hänen oma elämänsä muuttui radikaalisti jo vuonna 1997, kun hän vaimonsa ja kahden unessa olevan pienokaisen kanssa meni kirkossa alttarille. Lapsilla oli vaikeita ruoka-aineallergioita eikä sopivia ruokia tahtonut löytyä.

Sen jälkeen alkoi tapahtua. Viiden vuoden aikana ristiriita työn ja vakaumuksen välillä syveni niin suureksi, että Silvola – vailla tietoa tulevasta – meni ja irtisanoi itsensä. 15 vuoden ura pankissa päättyi.

Sitten alkoi valmisteleva työ; työttömyys, itsensä kohtaaminen, parannuksentekoa ihmissuhteissa, seurakuntaelämän aloittaminen Pelastusarmeijan perhekirkossa ja aikaa perheelle. Paljon kiinnostavia asioita tapahtui.

Silvola sai olla hyödyksi ja veti mm. kirjanpitokurssin ja yrittäjyyskurssin Turun seudun työttömille. Sitten tuli uni, jossa Silvola kuljetettiin liukuportaissa kohti jonkinlaista maanpinnan alapuolella olevaa aukiota tai toria. Hän lähti katulähetystyöhön Turussa.

-Katulähetys on pitänyt matalaa profiilia eikä siinä ole julkisuuden haikailua. Arkisesti on autettu pienissä asioissa ja kohdattu maan hiljaisia, jotka eivät myöskään pidä ääntä itsestään, Silvola sanoo. Nyt sama työ jatkuu Hangossa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ