Koverharin kivihiilijuna pysyy paikallaan


(Kuva: Anton Verho/Greenpeace)

Hangossa Koverharin satama-alueen ulkopuolelle venäläistä kivihiiltä kuljettavan junan tiistaina iltapäivällä pysäyttäneet mielenosoittajat odottivat keskiviikkona Operaililta, VR:ltä ja vastuuministereiltä vastausta heidän esittämiinsä vaatimuksiin.

-Haluamme, että venäläisen kivihiilen kuljetukset loppuvat Suomessa. Kokonaiskuva on kaikille selvä, eikä vastauksen saaminen tähän välttämättä kestä kovin kauan. Me olemme täällä kuitenkin niin pitkään kunnes päätös saadaan, paikalla ollut Greenpeacen Anton Verho kertoi keskiviikkona.

Järjestön tiedottaja Jaakko Kilpeläinen kertoi poliisin saapuneen mielenosoituspaikalle viiden partion voimin tiistaina noin tunti Greenpeacen ja Elokapinan mielenilmauksen alkamisen ja hiilijunan pysäyttämisen jälkeen.

-Alkuillasta alettiin jakaa poistumiskäskyjä ja poliisi keräsi myös paikalla olleiden henkilötiedot. Muihin toimenpiteisiin ei kuitenkaan ryhdytty, koska poliisi katsoi, että mielenosoittajia ei olisi saatu poistettua paikalta turvallisesti, Kilpeläinen sanoi.
Osa mielenosoittajista, joita oli paikalla aluksi hieman alle 40, oli kahlinnut itsensä kiskoihin. Radalla ja sen läheisyydessä yöpyi poliisin mukaan noin 20 mielenosoittajaa – kylmässä säässä ja epämukavalla alustalla. Telttoja oli pystytetty myös junanvaunuihin hiilikuorman päälle.

Ei tulosta neuvotteluissa

Paikalle jäi tiistaina yksi poliisipartio ja vahvuus oli sama keskiviikkoaamusta, jolloin keskusteluja ja neuvotteluja jatkettiin. Poliisi esitti mielenosoittajille vaihtoehtoja, joihin he eivät kuitenkaan suostuneet. Tilanne jatkuu siten toistaiseksi ennallaan, eikä juna pääse liikkeelle.

Yhtenä vaihtoehtona esitettiin, että juna olisi siirretty Lappohjaan, ja veturi olisi jatkanut sieltä matkaa Kouvolaan kuten kuljettajat halusivat. Ehdotuksista keskustelleet mielenosoittajat katsoivat kuitenkin, että vaunujen siirtäminen Lappohjaan olisi tuonut riskin siitä, että kivihiili viedään sieltä kuitenkin jonnekin muualle ja mahdollisesti vientiin. Samalla Koverhariin johtava rata olisi vapautunut mahdollisille uusille kuljetuksille. Myöskään veturia ei haluttu päästää ajamaan satama-alueelle hiilivaunuista puhumattakaan.

Paikalla olleiden tietojen mukaan kyseessä olisi ollut jo nyt viimeinen kivihiilijuna Venäjältä Hankoon, mutta tästä ei voitu olla varmoja. Mielenosoittajien palaverissa todettiin muun muassa, että Koverharissa on tällä hetkellä hyvä konfliktitilanne, ja siitä luopumiseen pitäisi olla hyvä syy.

Euroopan unionin venäläiselle hiilelle asettama tuontikielto astui voimaan 9. huhtikuuta. Greenpeacen mukaan suomalaiset yritykset eivät kuitenkaan sovella sitä ennen kyseistä päivämäärää tehtyihin hankinta- ja kuljetussopimuksiin.
Poliisin tavoitteena on tilanteen ratkaiseminen ja mielenosoituksen lopettaminen niin, että paikalla ei tarvittaisi enää virkavaltaa. Mielenosoitus on sujunut poliisin mukaan rauhallisesti ja aktivistien käyttäytyminen on ollut asiallista. Koverharin mielenosoitukseen osallistuu myös Suomen Greenpeacen maajohtaja.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ