Hallituksen lisätalousarviosta 30 miljoonaa euroa rantarataan


Hallitus sopi neuvottelussaan tiistaina vuoden 2024 toisesta lisätalousarvioesityksestä. Hallitus mm. laittaa liikkeelle useita liikennehankkeita eri puolilla Suomea vauhdittamaan alueiden kasvua ja nopeuttamaan rakennusalan toipumista taantumasta.

Osana hallitusohjelman mukaista investointiohjelmaa ehdotetaan käynnistettäväksi rantaradan kehittämistoimenpiteet Karjaan ja Kauklahden välillä. Hankkeeseen esitetään tässä vaiheessa 30 miljoonaa euroa. Kyseinen määräraha on osa hallitusohjelmaan kirjatusta 80 miljoonan euron investointimäärärahasta rantaradan parannuksiin.

-Vihdoinkin rantaradan kehittäminen alkaa etenemään. Tämän hallituskauden aikana pyrimme tekemään sellaisia toimia rantaradalla, joilla voimme lisätä junayhteyksiä Länsi-Uudenmaan ja Helsingin välillä, unohtamatta yhteyksiä Turkuun. Tavoitteena on mahdollistaa myös lisävuoroja Hangon ja Helsingin välillä, mikä on tärkeää Länsi-Uudenmaan elinvoimaisuudelle, inkoolainen kansanedustaja Henrik Wickström (r) tiedottaa.

Tarkempaa tietoa 30 miljoonan kehittämismäärärahan kohdentamisesta on luvassa myöhemmin tällä viikolla.

Valtioneuvoston mukaan investointiohjelmaan kuuluvat hankkeet eivät lisää valtion velanottotarvetta. Lisäksi Suomi tulouttaa EU:n Verkkojen Eurooppa -ohjelmasta saatuja tukia 51 miljoonalla liikenteen hankkeisiin. Siitä kohdennetaan 11,2 miljoonaa euroa Länsirata Oy:lle (entinen Tunnin juna).

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ