Lindholm Chilessä, Grönholm kuoppasi Kokkolan rallin


Inkoon rallilähettiläistä Emil Lindholm kurvailee tulevana viikonloppuna Chilen MM-myllyssä, kun taas Niclas Grönholm joutui antamaan rukkaset Kokkolan SM-säpinöille.

WRC2-luokassa ajava Lindholm osallistuu Reeta Hämäläisen kartturoimana ensimmäistä kertaa Chilen ralliin, joka on kuulunut vain kertaalleen MM-ohjelmaan, neljä vuotta sitten. Nopean sorarallin tiestö muistuttaa hieman Suomen ja Viron profiileja.

Emil Lindholm lähtee hyvillä mielin kesyttämään Chilen sorateitä. (Kuva: Hyundai Motorsport)

-Uusi ralli on aina jännittävä tapahtuma. Luokkamme kuskeista vain kolme kaveria on aiemmin kilpaillut Chilessä, joten suurimmalle osalle kyseessä on uusi kokemus. Erikoiskokeet ovat hyväpintaisia, mutta eivät yhtä nopeita kuin Suomessa. Pitää panostaa hyvään nuottiin ja tasaisen kovaan ajoon. Tähtäämme palkintopallille, Lindholm totesi tiedotteessa.

Hyundai-kaksikko on luokan pistetilanteessa kahdeksantena ennen perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa käynnistyvää Chilen koitosta.

Autoa ei ehditty saada kuntoon

Grönholm majailee puolestaan kuudentena SM1-luokan pisteissä, mutta ei pääse viivalle kauden viimeiseen osakilpailuun Kokkolaan. Hän ajoi kakkoskuskinsa Antti Linnakedon kanssa viime lauantaina testimielessä Karkkilan Kaloppi-rallissa, jossa Citroën jäi tien varteen. Auton korjaamiseen tarvittavia varaosia ei ollut käytettävissä ja uusien osien toimitus olisi venynyt viikonlopulle, kun Kokkolassa on jo täysi vauhti päällä.

Niclas Grönholm ei pysty osallistumaan SM-kauden päättävään Kokkolan ralliin. Citroën teki tenän valmistavassa kisassa Karkkilassa. (Kuva: Merita Mäkinen)

-Valmistelut olivat hyvällä mallilla ja ennen Karkkilaa ajetuissa testeissä saimme säädettyä autoamme nopeammaksi ja paremmin ajotyylilleni sopivaksi. Automme oli kauden parhaimmassa jamassa ja olisi ollut kiva nähdä, olisiko vauhtimme ollut Kokkolassa taas askeleen lähempänä kärkeä. Itse uskoin siihen, mutta ei voi mitään, Grönholm harmitteli.

Kokkolan SM-ralli nytkähtää liikkeelle perjantai-iltana. Leipälajissaan rallicrossissa Grönholm on jo pidemmän aikaa levännyt laakereillaan, sillä MM-kiertueella jouduttiin perumaan kolme edellistä osakilpailua heinäkuun lopusta lähtien. Syyskuussa kalenterissa oli muutenkin tyhjää ja seuraava yritys on 6.-8. lokakuuta Etelä-Afrikassa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ