EIF enää askeleen päässä Veikkausliigasta


Abdoulaye Kante kikkaili keskikentällä pelivälinettä EIF:n haltuun. Myös seinäjokisten Bob Nii Armah mieli palloa itselleen.

Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta Tammisaaressa voidaan jo kielen päällä maistaa jalkapallon Veikkausliigan makeus kaksi kierrosta ennen Ykkösen ylemmän jatkosarjan päätöstä. Piikkipaikalla porskuttava EIF kaapi keskiviikkona 1-0-voiton yllättävänkin kimurantiksi kääntyneestä kotiottelustaan SJK Akatemiaa vastaan ja venytti eron kakkosena olevaan Gnistaniin neljään pisteeseen.

Lue enemmän viikonlopun näköislehdestä

Lue lisää näköislehdestä

Vihreäpaitojen nousu voi varmistua jo sunnuntaina, jos Gnistan häviää kotonaan SJK Akatemialle. Muussa tapauksessa EIF:llä on mahdollisuus lyödä naula arkkuun maanantaina Turussa TPS:n vieraana.

EIF loi liukuhihnalta tekopaikkoja Seinäjoen nuorukaisia vastaan, mutta jalkaan ei oltu sidottu maalintekokenkiä. Vedot viuhuivat ohi ja yli tai kilpistyivät puolustajiin, eikä vieraiden maalivahti Miquel Rodriquezia testattu kuin kahden torjunnan verran.

Kotijoukkueen pinnaa kiristivät noin 20 hukkaan heitettyä maalintekoyritystä, kunnes pallo kulkeutui verkkoon ilman varsinaista yritystä 68. minuutilla. Noah Lundströmin matala keskitys harhautui Tuomas Koiviston jalasta kohti maalia, osui tolppaan ja kimposi siitä vielä perään räpiköineen Rodriquezin selän kautta maaliin.

-Näin niitä maaleja joskus tulee. Kun pelaajat juoksevat kohti maalia, niin sinne vain palloa, se voi jostain pompata sisään, sanojensa mukaan ”koiran lailla” palloa kentällä jahdannut Lundström kertoi.

Pallo on pyöreä

Kukaan EIF:n pelaajista ei lopulta onnistunut maalinteossa, sillä osuma merkittiin omaksi maaliksi. Lucas Kaufmann oli yksi monista onneaan koittaneista pelaajista, mutta brassillekin jäi neljästä yrityksestä luu käteen.

Vaihdosta 56 minuutin kohdalla Lucas Kaufmannin kentällä korvannut Noah Lundström jahtasi palloa ”koiran lailla”. SJK Akatemian kapteeni Oskari Väistö laittoi Lundströmille hanttiin.

-Joskus on vaikea selittää, miksei palloa saada lukuisista paikoista huolimatta maaliin. Meiltä ehkä puuttui vähän rentoutta ja kylmäpäisyyttä. Pelimme kuitenkin pyöri hyvin ja meillä oli täysin dominoivia vaiheita, ei siinä tarvinnut muuttaa mitään. Lopulta maali tuli sellaisesta paikasta, josta ei olisi pitänyt olla asiaa maalintekoon. Sellaista jalkapallo välillä on, Kaufmann mietti.

SJK ei ollut vailla mahdollisuuksia ja sillä oli 0-0-tilanteessa paikkansa sekoittaa EIF:n pasmoja. Eemeli Honkola oli avausjaksolla nokikkain Ramilson Almeidan kanssa ja hätisteli toisellakin jaksolla vastahyökkäyksestä, mutta EIF-vahti selvitti tilanteet.

-SJK:lla ei ollut mitään hävittävää, kun taas meillä on isot panokset. Kyllä se näkyi, kun meille alkoi jo tulla hieman stressiä siitä, ettemme saa tulosta aikaan. Sykkeeni ei ole vieläkään laskenut, päävalmentaja Gabri Garcia puhalteli puoli tuntia päätösvihellyksen jälkeen.

Varoitustilanne hirvitti ennen ottelua, sillä peräti yhdeksän EIF:n pelaajaa oli yhden kortin päässä pelikiellosta. Lopulta vain korttirohmu Simon Lindholm katseli lappua ja Turkuun saadaan ykkösmiehistö kehiin.

Maanantai on mahdollisuus

Elokuun alussa Tammisaaresta Seinäjoelle siirtynyt Artur Atarah juoksi tunnin paikkeilla vaihdosta kentälle. Atarah teki EIF:lle viisi maalia ja ilman hänen viime hetken osumiaan raaseporilaisilla olisi nyt muutama pinna vähemmän.

-Täältä jäi hyviä muistoja. Oli todella outoa tulla tänne tänään pelaamaan ja mennä ”väärään” pukukoppiin. Minulla oli silti maalintekonälkää, mutta en päässyt paikoille. Sanoin jo täältä lähtiessäni, että EIF tulee nousemaan liigaan. Tuo on niin vahva ja yhtenäinen porukka, Atarah totesi.

Yksitoista peliä perätysten voittanut EIF on nyt niin lähellä suuren unelmansa toteutumista, ettei kovinkaan keskittyminen pysty täysin torppaamaan ajatuksia nousujuhlista.

Vihreäpaidat huokaisivat helpotuksesta, kun Noah Lundströmin keskitys kimpoili verkkoon ja pallo saatiin viimein SJK:n pömpeliin.

-On miltei mahdotonta olla ajattelematta sitä, että sarjanousu on käden ulottuvilla. Meidän ei kuitenkaan tule ottaa paineita maanantain ottelusta, vaan nähdä se mahdollisuus enemmänkin motivoivana tekijänä, Kaufmann evästi.

Keskuspuolustuksessa jälleen kovaa komentoa pitänyt Tabi Manga ei suostunut ihan vielä näkemään silmissään kuvia Tammisaaren nousujuhlista.

-Voin kuvitella miltä se näyttää, mutta sen pidemmälle en mieti. Työmme on vielä kesken ja fokus on seuraavassa pelissä, Manga muistutti.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ