Dickenin älli löi BK:n tällin


BK törmäsi ensimmäisessä finaalipelissä Dickenin vastarintaan. Nico Rönnberg sukelsi pää edellä Timmy Thorin pohkeeseen.

Raaseporin mieskuoro kajautti Karjaan urheiluhallissa komeasti Maamme-laulun molemmilla kotimaisilla, mutta se ei virittänyt Raaseporin mieskäsipalloilijoita korkeimpaan kaikuun.

BK-46 avasi finaalisarjassa ääntään alavireisesti ja kultainen sana soi Dickenille, joka voitti ensimmäisen pelin 24-27 (13-13). BK:n viimeisin tappio oli marraskuulta samaista lauttasaarelaisryhmää vastaan ja nyt se taipui ensimmäistä kertaa kotikentällään tällä kaudella. Paras viidestä -sarja jatkuu keskiviikkona Pirkkolassa.

Väkinäistä vääntöä

Finaalit korkattiin enemmän Dickenin kuin BK:n näköisellä pelillä. Kun hyökätään paljon muuria vastaan, eikä saada vauhtia päästä päähän, niin helsinkiläisten vuosikausia yhdessä ollut ydinrunko asettuu mukavuusalueelleen.

Dicken ei tehnyt valtavasti maaleja, mutta kun osumista vain yksi kimposi kontrauksista, niin tahti oli tappavan tehokas. Joukkue ei niin välitä kontrauksista eikä ota riskejä. Dicken ei esimerkiksi lähtenyt kertaakaan kokeilemaan heittoa kohti tyhjää BK-maalia, vaan ryhmittyi kerta toisensa jälkeen puolen kentän hyökkäykseen.

Peli palautui joidenkin vauhdikkaampien välähdysten jälkeen aina takaisin hitaaseen muotoonsa, eikä se sovi BK:lle. Polkkapojat nauttivat kontrauksista ja vastustajan epäorganisoidun puolustuksen puhkomisesta nopeilla pelinavauksilla, mutta se riisuttiin näistä aseista.

Peli meni väkisin vääntämiseksi ja epätoivon vimmaksi, kun BK yritti turhaan näyttää valtaansa yliotteen saanutta Dickeniä vastaan. Selvimmin tämä näkyi Nico Rönnbergissä, joka ajoi umpikujiin ja kävi omaa riitaisaa kamppailuaan vastapelureiden kanssa. Nicon härkäpäinen asenne on voittanut joukkueelle monta mittelöä, mutta nyt siitä ei ollut hyötyä.

Linus Sjöman oli toisella jaksolla ainoa luotettava lähde maalintekoon. Dicken jätti hänelle tilaa 7 vastaan 6-pelissä ja Sjöman käytti sen tehokkaasti hyväkseen.

Dicken-vahti Mikael Mäkelä ei jatkosarjan kohtaamisissa ollut erityinen este, mutta pani lauantaina parastaan ja sai muiden muassa Sebastian Säkkisen pois tolaltaan. Laitakollega Linus Sjöman oli toisen jakson ainoa valopilkku ja yhdeksän metrin heitoissa vedettiin vesiperä (3/15).

Dickenin keskuspuolustus oli rautaa, kun taas BK:lla ilmeni rakoilua. Virolaiskolossi Armi Pärt imi viivalla paljon huomiota eikä pakkien kimppuun päästy tarpeeksi hyvin. Kaikesta huolimatta sitkeästi pinnistellyt BK olisi voinut tulla vielä tasoihin viisi minuuttia ennen loppua, mutta Rönnbergin heitto kohti tyhjää rysää sujahti hiukan ohi ja Max Granlund löi sen jälkeen naulat arkkuun.

”Järki puuttui”

BK-valmentaja Andreas Rönnberg antoi Dickenille rehdin tunnustuksen.

-Pakko sanoa, että he pelasivat hyvin ja fiksusti. Meillä oli tahtoa ja asennetta, mutta järki puuttui. Emme pelanneet joukkueena, vaan yritimme ratkaista liikaa yksilösuorituksilla ja pelkällä tahdolla. Se näkyi myös puolustuksessa, missä ryntäilimme itseämme tilanteista ulos, hän totesi.

BK konttasi kopista kentälle, sillä avausjaksolla Dicken hujautti 3-0 -johtoon ja toinen puolisko alkoi vielä karmeammalla 4-0 -pätkällä, kun BK sulloi kahdeksaan minuuttiin viisi pallonmenetystä ja kolme ohiheittoa.

-Jaksojen alkuun ratkesi aika paljon. Dicken pääsi johtoasemassa turvallisesti jauhamaan sitä tarkkaa ja varmaa peliään, jota he ovat jo vuosia jauhaneet, valmentaja virkkoi.

Aiemmissa kohtaamisissa Dicken on roikkunut vielä 40 minuutin kohdalla tasoissa tai johdossa, mutta on sen jälkeen pudonnut kärryiltä.

Oscar Kihlstedt pysähtyi Max Granlundin käsittelyyn.

-Vaikka olimme hävinneet BK:lle monta peliä, niin ne olivat kuitenkin pitkään tasaisia. Nyt pystyimme ehjään 60 minuutin suoritukseen. Peluutusta on vähän muutettu ja jaksamme loppuun asti, Filip Söderlund kertoi. BK:n leveys ei tällä kertaa päässyt oikeuksiinsa, eikä penkkiäkään pahemmin hyödynnetty, kun valmennus luotti ykkösketjun vielä kääntävän kelkan.

Parempaa luvassa

BK:ssa pyörinyt tauti oli aiemmin viikolla kaatanut petiin pahimmillaan seitsemän kuumepotilasta ja kenties se näkyi tahmeutena.

-Valmisteluja se häiritsi, mutta emme voi piiloutua sen taakse. Kaikki kentällä käyneet pelaajat olivat valmiita pelaamaan, Andreas Rönnberg sanoi.

Maalivahti Miksu Heinonen tuumi sairastelusuman jättäneen jälkensä.

-Luulen että meillä on seuraavassa pelissä paremmin puhtia, hän totesi. Ehkä joukkueella on silloin otteissa myös vähemmän hermostuneisuutta. Dickenistä huomasi, että joukkue on jyystänyt finaaleita vuodesta toiseen.

-Ihan varmasti se näkyy, Söderlund nyökkäsi.

Dicken on rauhallinen kollektiivi, josta ei edes faneille löydy Cocksin Teemu Tammisen kaltaisia maalitauluja. Nico Rönnberg ei saanut Söderlundista tai Timmy Thorista seuraa turpakäräjille, kun nämä vain pudistelivat päätään.

-Emme lähde siihen mukaan, antaa hänen puhua, Söderlund kuittasi.

Benny Bromankin pudotteli hillittyjä kommentteja ja suhtautui metodisen suorituskeskeisesti koko finaalisarjaan. Konkari viihtyi täydessä urheiluhallissa, eikä tuntenut paineita mestaruusjahdissa.

-Pikkupoikana tuli katseltua BK:n pelaamista finaaleissa ja nyt saan viimein pelata ensimmäisen finaalisarjan BK:ta vastaan. Se tuntuu hienolta ja täytyy vain nauttia näistä peleistä, Broman jutteli.

Dickenin voittolauluna kopissa soi Celine Dionin ”My heart will go on”, joka on voittolauluna sieltä hämmentävimmästä päästä, mutta sopivan viileä valinta tälle ryhmälle. BK:n pitää jatkossa saada omaan peliinsä sekä voimaa että balladia.

-Viimeksi kun kärsimme tappion, niin se oli iso herätys ja sen jälkeen olimme pitkään lyömättömiä. Meiltä vaaditaan nyt samanlaista vastausta. Emme voi vain marssia kentälle ja olettaa, että peli toimii kuin itsestään, valmentaja Rönnberg sanoi.

Ottelutilastot, BK-46: Nico Rönnberg 7/18 (7 m 3/5), Linus Sjöman 6/8, Sebastian Säkkinen 2/9, Oscar Kihlstedt 2/7, Markus Viitkar 2/4, Robin Sjöman 2/4, Miska Henriksson 2/3, Janne Korpimäki 1/3, Jonathan Ekman 0/1.
Maalivahdit: Miksu Heinonen (44 min.) 8 torjuntaa, Niclas Zweigberg (16 min.) 3.
Jäähyt: Kihlstedt, Säkkinen 2 min. Maalit Dickenille 2-0.
Pallonmenetykset: 12.
Dicken: Max Granlund 8/13, Filip Söderlund 6/9, Anton Remy 3/10, Benny Broman 3/4, Armi Pärt 3/3, Thomas Hollfast 2/4 (7 m 2/3), Joacim Broman 1/3, Timmy Thor 1/2, Robin Hollfast 0/1.
Maalivahdit: Mikael Mäkelä (60 min.) 18 torjuntaa.
Jäähyt: Pärt, Remy, Thor, Söderlund, J. Broman 2 min. Maalit BK:lle 4-3.
Pallonmenetykset: 11.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ