Suomi koki Kroatian kovuuden


Miska Henriksson yritti päästä irti Marin Jelinicin otteesta. BK-pelaaja onnistui keskiviikkona kahdesti maalinteossa ja istui kahdesti jäähyllä.

Suomen miesten käsipallomaajoukkue eteni askeleen päähän himoitusta lopputurnauspaikasta arvokisoissa, mutta siihen saavutukseen olisi pitänyt tempaista melkoinen tiikerinloikka. MM-karsintojen viimeisessä vaiheessa Suomi heitettiin samaan häkkiin lajin mahtimaan Kroatian kanssa, eikä siitä hyvä heilunut ensimmäisessä kohtaamisessa Vantaalla.

Moninkertaiset arvokisamitalistit murskasivat isäntien hintelät haaveet maalein 21-34 (9-16). Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee kisapaikan kohtalon, eikä lauantain kamppailussa Varazdinissa ole enää paljon popsittavaa.

Pallo poltti

Suomi roikkui toisen jakson alussa vielä viiden maalin päässä, kunnes tankki tyhjeni pahanpäiväisesti. Nuoren joukkueen kunniaksi on kuitenkin sanottava se, että toisin kuin vaikka edellisten EM-karsintojen kotiottelussa Tanskan titaaneja vastaan (22-40), niin tahtoa ja tarmoa riitti nyt enemmän loppuun asti.

Kroatian tie oli välillä tukossa Suomen vastarinnassa. Tässä karjaalaiskasvatti Linus Lindberg ottaa avosylin vastaan hyökkääjän virheen Vlado Matanovicilta.

Harmi vain, että sinivalkoiset purivat itseään nilkkaan yli 20 pallonmenetyksellä, joista vieraat riensivät koko joukon helppoja maaleja. Kroatian rähmäykset jäivät kuuteen.

-Ei tästä mikään hyvä fiilis jäänyt juuri noiden pallonmenetysten takia. Emme päässeet peliin kunnolla mukaan, kun vähän väliä tuli teknisiä virheitä. Kroatiakin niitä aiheutti, mutta paljon oli huonoja syöttöjä ja pudotettuja palloja, joita voi huolellisemmalla tekemisellä siivota pois. Ehkä tällainen iso peli toi otteisiin hermostuneisuutta, Miska Henriksson mietti.

Suomen maalimäärä jäi vaisuksi, vaikka se onnistui sangen mainiosti kaivertamaan riittävän satsin hyviä paikkoja suurempaankin saaliiseen. Maalivahti Marin Sego oli varsinkin avausjaksolla useasti tiellä ja molemmat seitsemän metrin heitot hukattiin, kun Benjamin Helander törmäsi Segoon ja Sebastian Säkkinen osui rimaan. Vastapäädyssä Mikael Mäkelä syttyi maajoukkuepaidassa taas roihuun (17 torjuntaa) ja Dicken-vahti jarrutti parhaansa mukaan maailmantähtien menoa.

Kehitys kuumenee

BK-46:n kasvateista Helander kirmasi kentällä vain ensimmäisen puoliskon ja tyytyi yhteen osumaan (1/3). Bundesliigassa pelaava maajoukkueen johtotähti on vastikään palannut loukkaantumisen jälkeen kehiin eikä häntä raaskittu vielä liikaa rasittaa. Ruotsin kakkostasolla menneen kauden viihtynyt Linus Lindberg otti vasemmassa laidassa ”Bennan” paikan ja maalasi toisella jaksolla kahdesti (2/2).

Benjamin Helander ei päässyt Kroatiaa vastaan vauhtiin. Bundesliigassa pelaava BK-kasvatti palasi vastikään kehiin loukkaantumisen jälkeen ja pelasi vain avausjakson.

Nykyisistä karjaalaisseuran kavereista Säkkinen upotti kahden rimarepäisyn jälkeen kontrauksen (1/3), Oliver Nordlund paiskasi alivoiman ahdingossa noin 15 metristä ainoan kutinsa (0/1) ja Henriksson murtautui kaksi kertaa maalintekoon (2/4).

Jälkimmäisessä nyytissä osumaa tuli edestä ja takaa, mutta hankolaispeluri piti pään kylmänä ja viimeisteli viileästi. Avausjaksolla Domagoj Duvnjak huijasi Henrikssonia koukkimaan jäähyn ja hetken perästä hän oli jo toistamiseen istunnolla painittuaan Marin Jelinicin maihin.

-Ensimmäisellä jaksolla pelasin vähän vaisusti, toisella paransin. Kun näissä peleissä tekee maaleja ja tulee onnistumisia, niin itseluottamus kasvaa, Henriksson totesi.

Kotoisen liigan peleistä Cocksia ja Dickeniä vastaan tehdään täyskäännös, kun yhtäkkiä päälle vyöryy huippusarjojen väkivahvoja veikkoja, ja on napit vastakkain Kroatian käsipallosankari Duvnjakin kanssa.

-Heillä on niin paljon voimaa ja taitoa. Esimerkiksi pallojen pelaaminen viivalle on ihan eri tason toimintaa, mihin SM-liigassa on tottunut. Tällaiset ottelut kehittävät meitä pelaajia, Henriksson sanoi.

Tällaiset ottelut kehittävät kaikkea muutakin, sillä yli 1 300 katsojaa vetänyt koitos toi lajille harvinaista huumaa. Isosta tappiosta huolimatta suomalaispelaajat saivat päätösvihellyksen jälkeen viettää kiitettävästi aikaa yhteiskuvia ja nimikirjoituksia metsästäneiden junioreiden seurassa.

Vaikka Suomi saikin karsintojen edellisessä vaiheessa luovutusvoiton Ukrainan jäätyä leikistä sivuun, niin tähän pisteeseen yltäminen luo kaikesta huolimatta toivoa.

-Nämä pelit ja kotiottelutapahtumat tekevät käsipallokulttuurille hyvää. Saamme näyttää, että kyllä mekin johonkin pystymme, Henriksson sanoi.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ