Alueen hoitoyksiköissä työntekijöitä puutteellisella koronasuojalla


Tartuntatautilain väliaikaisen muutoksen mukaan työnantaja voi vain erityisestä syystä käyttää asiakkaiden ja potilaiden kanssa lähikontaktissa työskentelyyn henkilöä, jolla ei ole riittävää suojaa koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan.

-Muutamissa yksiköissämme on henkilöstövajeen vuoksi tarpeen käyttää henkilökuntaa, joiden rokotussuoja on puutteellinen, Raaseporin kaupungin johtava lääkäri Tove Wide kertoo.

-Tällöin varmistamme turvallisuutta suojaimilla ja säännöllisesti toistuvilla testeillä. Uusia sijaisia tai työntekijöitä ilman riittävää suojaa emme pääsääntöisesti palkkaa hoitotyöhön, Wide jatkaa.

Tulevien kuukausien aikana tullaan etsimään ratkaisuja jokaisen työntekijän kohdalla erikseen. Kyseessä voi olla rokotussarjojen täydentäminen tai vaihtoehtoisen rokotteen käyttö, jos asianomainen on reagoinut aikaisempiin rokotuksiin, uudelleensijoittaminen muihin töihin ja viime kädessä kotiin jääminen ilman palkkaa.

-Viimeinen vaihtoehto koskisi todennäköisesti vain muutamia työntekijöitä, Wide sanoo.

Hangossa vain kourallinen

Hangon kaupungin perusturvassa on noin 200 työntekijää.

-Vain kourallisella työntekijöistä ei ole laissa vaadittua suojausta. He voivat jatkaa omassa työssään, jos eivät ole yhteydessä asiakkaisiin ja potilaisiin.

Asiakastyössä olevat ohjataan muihin töihin, missä kontaktia näihin ihmisiin ei ole, johtava hoitaja Anne Nummela kertoo.

-Sijaisten saanti Hangossa on kuten muuallakin Suomessa hyvin vaikeaa, mutta teemme parhaamme, jotta hoitoketjut jatkuvat, hän sanoo.

Inkoossa on tiettävästi kyse tältä osin vain muutamasta henkilöstä, eikä kunnasta ole saatu tarkempaa tilannetietoa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ