Kategoria: Raasepori


Koronatilannetta seurataan tarkasti kaikkialla yhteiskunnassa ja viranomaiset ovat valmistautuneet tekemään nopeitakin päätöksiä. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ viestii edellisen kevään jäljiltä uupuneista opettajista ja oppimisvajeesta. Raaseporissa ollaan kuitenkin toiveikkaita.


Yleisurheilun yleispätevä nuoriso kokoontuu 21.-22. elokuuta Karjaan urheilukentälle mittaamaan paremmuuttaan moniotteluiden melskeessä.Paikalle odotetaan 80-90 osallistujaa nuorten naisten seitsenotteluun ja miesten kymmenotteluun.


Länsi-Uudenmaan kauppakamari haluaa, että Suomessa otetaan pikaisesti käyttöön koronapassi. Toimitusjohtaja Eero Hettula ei näe, että asiassa tulisi eteen kovin suuria yksilönvapauksien riistämisiä.


Elämä on täynnä yllätyksiä ja Grönan DC:n dartsmiehistö koki hiljakkoin elämänsä yllätyksen. Kesäpäivät keskeytti liiton toimistosta tullut puhelu, jossa udeltiin 1-divisioonassa pelaavan hankolaisjoukkueen kiinnostusta osallistua mestaruussarjakarsintaan.Grönan tarttui täkyyn ja kohta se juhli odottamatonta nousua mestikseen.


Kuluva vuosi on ollut jo nyt toiseksi vilkkain lentotähystystoiminnan historiassa. Läntiselle Uudellemaalle ulottuvaa valvontareittiä operoidaan Varsinais-Suomesta. Tähystyslentoja tehdään tarvittaessa syyskuuhun saakka.


Rästiottelussa jäivät voittopisteet lunastamatta, kun EIF ja KPV pokkuroivat jalkapallon Ykkösen kamppailussa 1-1 (1-0)-tasapelin. Peli oli kalenterissa jo heinäkuun alussa, mutta siirtyi korona-altistumisten vuoksi yli kuukaudella eteenpäin keskelle hyvin vilkasta ohjelmaa. Kotiotteluputkessa potkiva EIF pelaa kahdeksan päivän sisään kolme koitosta Read more…


Merimetson pesiä

Suomessa laskettiin kuluneena kesänä 24.300 merimetson pesää, joista hieman yli 1.700 sijaitsee Raaseporissa, Hangossa ja Inkoossa. Pesiä laskettiin noin parisataa enemmän kuin vuosi sitten.


Kaiken se kestää -kirja

Toimittaja ja tietokirjailija Suvi Heino on saanut valmiiksi historiikin Fiskarsin kyläseurasta, joka perustettiin vuonna 1986. ”Kaiken se kestää – Fiskars kyläseuran historiaa” on kirja fiskarilaisesta yhteisöllisyydestä.


Lennart Tuominen joessa

Lennart Tuominen on 19-vuotias Mustiolla varttunut nykyinen kalastusyrittäjä. Keväällä 2020 hän perusti yrityksen nimeltä Svartå fishing, jolla hän nykyisin työllistää itsensä kesälomien ajaksi


Kilpailijat valmistautuvat laiturilla

Erittäin avokätisesti eroteltiin jyvät akanoista avovesiuinnin SM-kisoissa, jotka Kisakeskuksen urheiluopistolla kauhottiin. Yleisen sarjan ja veteraanien Masters-sarjan SM-lähtöihin osallistui 63 uimaria ja kuntosarjoihin 10 lisää.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ