Kategoria: Raasepori


Uudenmaan Yrittäjien tuore yritysbarometri kertoo suhdanneodotusten seuraavalle vuodelle olevan koko maakunnan parhaat Länsi-Uudenmaan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Saldoluku on alueella 26, Uudellamaalla keskimäärin 19 ja koko maassa 22. Itä-Uudellamaalla suhdannenäkymien saldoluku jää alle kymmenen.


Syyskuu alkoi viileän tuulisissa merkeissä ja erityisen kylmäksi kyyti äityi Hangon Rukki Arenalla. FC HIK puhalsi miesten jalkapallon Nelosen paikallispelissä BK-46:lta hatut päästä maalein 4-1 (3-1) ja aiheutti karjaalaisille kauden toisen tappion.


Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt, että Pohjassa toimivan tehostetun palveluasumisen yksikön Onnelan asiakkaat siirtyvät Pentbyssä toimivaan Ruukin hoitokotiin vielä kuluvan syksyn aikana. Siirto liittyy kaupunginvaltuuston runsas vuosi sitten hyväksymässä palveluverkkoselvityksessä linjattuihin toimenpiteisiin.


Tekninen lautakunta on valinnut suunnittelijat Liljedahlinkadulla Tammisaaressa vireillä olevaan Asumis- ja palveluyksikköhankkeeseen. Uudisrakennuksen kustannusarvio on 9,2 miljoonaa euroa ja noin 2.700 euroa neliömetriltä. Uudisrakennukseen tulee 60 asuinhuonetta.


Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt lieventää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoituksia koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti. Lauantaista 4. syyskuuta alkaen sisätiloissakaan järjestetyissä yleisötilaisuuksissa ei tarvitse taata kahden metrin turvavälejä, jos terveysturvallisuus voidaan varmistaa tilojen riittävällä väljyydellä ja muilla keinoilla. Epidemiatilanne kuormittaa yhä Read more…


Vuonna 2020 perustettu Nymad Invest Oy on ostanut entisen Västra Nylands yrkesskola-ammattikoulun rakennuksen Karjaalla. Yhtiö aikoo kunnostaa rakennuksen ja vuokrata sieltä mm. toimisto- ja varastotilaa sekä yrityksille että yksityisille.


Suomen kulttuurirahaston apurahan turvin toteutettu Mullankaivajat-projekti on tutustuttanut Karjaan lukion opiskelijoita arkeologian salaisuuksiin. Ohjelmassa oli myös kaivauspäivä Raaseporin linnanraunioilla.


Raaseporissa oli todettu 14 vuorokauden aikana tiistaihin mennessä 27 uutta koronatartuntaa. Ilmaantuvuusluku oli näin 98/100.000 asukasta. Alkuviikolla 75 prosenttia kaupungin asukkaista oli saanut ensimmäisen koronarokotteen ja 61 prosentilla oli jo molemmat rokotukset, kaupunki tiedottaa. -Asukkaat ovat käyneet ahkerasti koronatesteissä, ja Read more…


Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Timo Saarinen on huolissaan mahdollisten sopeuttamistoimien vaikutuksista niin kansalaisten arkeen kuin poliisilaitoksen henkilöstön työssä jaksamiseen.Poliisihallituksen mukaan koko poliisitoimen vuoden 2022 budjetti uhkaa jäädä 35-40 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, jos tilannetta ei pystytä korjaamaan syyskuun budjettiriihessä.


Kaksi seikkaa nousee ylitse muiden, kun BK-46:n käsipallomiehistö suuntaa katsettaan kohti ovella kolkuttelevaa kilpailukautta. Päällimmäisin toive on se, että viime kaudella tyhjissä halleissa palloilleet pelaajat pääsisivät taas yleisön eteen viihdyttämään.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ