Kategoria: Raasepori


Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Raaseporin kaavoitusohjelman vuodelle 2022.Kaupunginarkkitehti Johanna Backas kertoi päättäjille tilanteen olevan osastolla kuitenkin varsin hankala, sillä henkilöstö pieneni yllättäen kahdella työntekijällä alkuvuodesta ja kaavoitusresurssit ovat nyt tiukoilla.


Pohjolan Liikenteen liikennesupistuksien myötä osa vuoroista on korvattu kevään ajaksi ostoliikenteenä, mutta osa vuoroista päättyy jo maanantaina 28. helmikuuta.


Valtioneuvosto on kumonnut asetuksen, jolla on rajoitettu ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää ja istumapaikkoja koskevat ravintolarajoitukset poistuvat tiistaina 1. maaliskuuta.


FBC Raseborg Knightsin kotiottelu miesten salibandyn 2-divisioonassa VKTP:tä vastaan joudutaan siirtämään. Perjantaille 25. helmikuuta Påminnen halliin merkattu mittelö ei toteudu Knightsissa ilmenneiden koronatartuntojen vuoksi. Raaseporilaisilla oli viikonloppuna vierasottelu sekä lauantaina että sunnuntaina, jonka jälkeen joukkueessa todettiin tautitapauksia. Protokollien mukaisesti koko Read more…


Työllisyyspolitiikka koskee monilta osin yhteiskuntamme ydintä. Työllisyyskysymykset ovat tärkeitä niin yksittäisen ihmisen näkökulmasta kuin julkisen talouden tasapainon näkökulmasta, pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist kirjoittaa kolumnissaan


Västerbyn Långlopp-hiihdon 45 kilometrin kuninkuusmatka huipentui raivoisaan loppukiriin ja kiihkeään tuuletukseen. Långlopp on kasvanut kohisten ja viivalla oli nyt yli 250 hiihtäjää. Vauhti kiihtyy myös ladulla, sillä 45 kilometrin matkalla kahden tunnin alitukset eivät ole olleet arkipäivää, mutta nyt siihen Read more…


Osuuskauppa Varuboden-Oslan vuosi 2021 oli osuuskaupan kymmenvuotisen historian paras. Operatiivinen tulos oli 13,5 miljoonaa, kun vuotta aiemmin päästiin 7,8 miljoonaan euroon. Marketkaupan kasvu jatkui yhtiön mukaan myös vuonna 2021. Muilla toimialoilla koronaepidemia erilaisine rajoituksineen kuitenkin hidasti kehitystä.


-Viimeinkin näyttää valoisammalta tapahtumien suhteen ja pääsemme taas järjestämään Kirjakekkereitä. On valtava helpotus, että meillä on mahdollisuus järjestää tapahtuma paikan päällä Pohjan kirjastossa ja tarjota aitoja kirjailijoiden ja yleisön kohtaamisia. Pääsemme taas tekemään yhteistyötä paikallisten toimijoidenkin kanssa, tapahtuman tuottaja, kulttuurisuunnittelija Read more…


Kuva: Rikosuhripäivystys riku.fi

Rikosuhripäivstyksen Länsi-Uudenmaan palvelupisteen toimialue ulottuu kahdeksan kunnan alueelle Hangosta Vihtiin. Palvelupisteessä tukisuhteessa olevien asiakkaiden määrä nousi peräti noin 56 prosenttia vuodesta 2020 vuoteen 2021. -Asiakasmäärät ovat olleet nousussa, mikä johtunee siitä, että rikosuhripäivystyksen palvelut ovat alueella tulleet tutummaksi ja yhteistyötoimijat, Read more…


Dicken toisti Karjaan vierailujensa kaavaa miesten SM-käsipallossa. Pitkään kotijoukkuetta piinanneet lauttasaarelaiset kadottivat puhtinsa ja BK-46 rutisti ylemmän jatkosarjan kärkiottelusta voiton lukemin 28-25 (13-14). Yhdeksän peliä peräjälkeen putsannut BK jyrää jatkosarjan kärjessä.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ