Kategoria: Raasepori


Rebecca Malmbergilla oli pää pyörällä suomenruotsalaisen hiihtoliiton FSS:n mestaruuskisojen sprintissä.-Ajattelin etukäteen, että katson vain mihin vauhti karsinnassa riittää. Olin yllättynyt jo siitä, että olin karsinnan neljänneksi nopein. Etenin alkueristä välieriin ja ihmettelin, mitä oikein tapahtuu. Sitten olinkin jo finaalissa ja Read more…


Raaseporilainen Karl von Smitten (r) sai kunnian avata Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston historian ensimmäisen kokouksen ”seurakunnan” vanhimpana valtuutettuna. Hän johti kokousta kahdella kielellä kolme ensimmäistä pykälää puheenjohtajiston vaaliin saakka.Kokouksessa päätettiin myös hallintosäännöstä ja hyvinvointialueen johtajan viran perustamisesta.


Friba

Ihmiskunnan muistettavimmat historialliset hahmot taitavat kuulua homo sapiens -suvun pahantekijöihin. Niin on tälläkin hetkellä. Suuruudenhulluus on yksi näitä hirmuhallitsijoita yhdistävä tekijä.


Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on asettanut Raaseporiin rekisteröidyn autoalan start up-yritys Toroidion Oy:n konkurssiin.Viime vuosikymmenen alussa toimintansa aloittaneella yhtiöllä on velkoja noin 1,5 miljoonaa euroa.Maailmaakin mullistavaksi vuosien mittaan mainostettu yhtiön kehittelemä tekniikka on edelleen keskeneräinen, eikä sen toimivuutta ole kyetty todistamaan.


Viulisti Frida Backman toivottaa ihmiset tervetulleeksi musiikkimeditaation pariin läntisen Uudenmaan kirkkoihin kevään aikana.-Musiikkimeditaatio on yhtaikaa konsertti ja tilaisuus, jossa kuulijan oma kokemus on keskiössä. Rauhallinen tunnelma elävine kynttilöineen luo puitteet tilalle, jossa mahdollistetaan keskittyminen sisäänpäin. Ero normaaliin konserttiin on, että Read more…


BK-46 paahtaa tuulispäänä kohti miesten SM-käsipallon ylemmän jatkosarjan herruutta. Karjaalaiset ajoivat surutta Grankulla IFK:n yli Kauniaisten luolassa ja tamppasivat yhdeksännen perättäisen voittonsa. BK varmistaa jatkosarjan ykköstilan ja suoran välieräpaikan, jos se kaataa sunnuntaina kotikentällään Cocksin.


Huono-osaisuus Suomessa -karttapalveluun on tuotu uusimmat huono-osaisuutta kuvaavat tilastot myös postinumerotasolla, mikä mahdollistaa asuinalueiden vertailun myös kuntien sisällä. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella huono-osaisuuslistan 10 kärjessä on seitsemän postinumeroaluetta Raaseporista ja Hangosta.


Inkoolaisyrittäjä Niklas Nordblad keksi noin viikko sitten idean auttaa sotaan joutunutta Ukrainaa peuranlihakeräyksellä.-Ajatuksena oli kerätä 300 kiloa peuranlihaa Ukrainaan Länsi-Uudenmaan metsästysseuroilta, hän kertoo.Projekti kuitenkin paisui ja perjantaina kuormaan oli kertynyt jo noin 20 kuormalavallista erilaisia avustustarvikkeita kriisialueelle toimitettavaksi.Lisäksi Raaseporin kaupunki Read more…


Raaseporilainen tanssiopisto Hurja Piruetti on palannut tanssivaan arkeen koronarajoitusajan jälkeen ja liki 700 oppilasta on aloittanut 80 ryhmässä tanssimisen tanssisaleissa.-Tuntuu erityisen hyvältä olla täällä, kun kotona ei ollut oikein tilaa tanssia, lajia 8,5 vuotta innokkaasti harrastanut Linus Wiklund sanoo.


Entisen Pohjan kunnan golfkentillä tunnettiin pohjatonta iloa, kun perinteinen kenttäranking julkaistiin viime viikolla.Fream loikkasi edellisestä rankingista kaksi sijaa ja ”kakkoskenttä” Benz piti asemistaan kiinni viidentenä. Ruukkigolf on kivunnut kenttärankingissa jo sijalle 30. Tammisaaren ja Hangon kentät ovat vertailussa sadan paikkeilla.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ