
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kolmas kokous järjestettiin kuluneella viikolla hybridikokouksena Raaseporissa ja Espoossa. Suurin osa päättäjistä kokousti etänä. Raaseporissa paikalla oli vain kuusi valtuutettua ja Espoossa kaksi.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kolmas kokous järjestettiin kuluneella viikolla hybridikokouksena Raaseporissa ja Espoossa. Suurin osa päättäjistä kokousti etänä. Raaseporissa paikalla oli vain kuusi valtuutettua ja Espoossa kaksi.
HUS ilmoitti tiistaina iltapäivällä sulkevansa väliaikaisesti Lohjan ja Hyvinkään sairaaloiden synnytystoiminnan. Sulkemisen syyksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti hoitajajärjestöjen lakon aikana ilmenneen riittämättömän suojelutyön määrän. Tilanne muuttui kuitenkin vain kolme ja puoli tuntia myöhemmin. HUS ilmoitti tiistai-iltana, että synnytystoiminta jatkuu Read more…
Hävikkifoorumi, Eteläkärjen Kuluttajat ry. ja Rosk’n Roll kampanjoivat tänä keväänä yhdessä ruokahävikin vähentämiseksi. Kuluttajille jaetaan tietoa ja tarjotaan tukea oman toimintansa muuttamiseksi. Ruokahävikki- ja biojäteasiat ovat kevään aikana esillä Hangon, Tammisaaren ja Inkoon kirjastoissa. Hangon kirjastossa järjestetään aiheesta myös kaikille Read more…
Kuten koko yhteiskunnalla, myös kirjastoilla on takanaan kaksi eriskummallista vuotta. Suomen kirjastoseuran teettämän tutkimuksen mukaan sulkuajan rajoitukset olivat kirjastotoimelle merkittävät. Läntisen Uudenmaan kirjastoissa ollaan samalla kannalla.-On sellainen tuntuma, että on monia ihmisiä, joilta rajoitusten myötä on jäänyt pois kirjastossa käymisen Read more…
Kelirikkokausi on alkamassa Uudenmaan tieverkolla. Etelä-Suomen runsaslumisesta talvesta huolimatta kelirikosta ei ole kuitenkaan odotettavissa ennätyksellisen vaikeaa, Uudenmaan ely-keskus tiedottaa.
Pääsiäinen saattaa muuttaa jäteastian tyhjennyspäivää, ja arkipyhät vaikuttavat myös Rosk´n Rollin jäteasemien aukioloaikoihin.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta kannattaa suuren kokoluokan LNG-terminaalilaivan vuokraamista yhteistyössä Viron kanssa. Laivan lopullinen sijoituspaikka tulee olemaan Etelä-Suomessa yhdistettynä maakaasun siirtoverkkoon. Inkoo on ollut jo yhteydessä ministeriöön asian tiimoilta.
-Nyt vallitseva poikkeuksellinen ja vaikea tilanne synnytti yhteisymmärryksen, jonka ansiosta hallitus pääsi ennätysajassa sopuun kehysbudjetista, ministeri Thomas Blomqvist (r) kommentoi hallituksen kehysriihtä, joka saatiin päätökseen vain päivässä. Blomqvist toteaa olleen tärkeää sopia tarvittavista toimenpiteistä huoltovarmuuden vahvistamiseksi lyhyellä aikavälillä ja samalla Read more…
Raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström (sd) aikoo äänestää viime aikoina hoitajalakon vuoksi esillä ollutta nk. pakkolakia vastaan, mikäli ehdotus tuodaan eduskuntaan. -Meidän tehtävämme on tukea ja löytää ratkaisuja, ei hankaloittaa neuvotteluja työtaistelussa. Olen lukenut paljon asiasta, kuunnellut keskusteluja ja keskustellut monien Read more…
Länsi-Uudellamaalla testataan taas väestöhälyttimiä. Kokeilun tarkoituksena on auttaa havaitsemaan mahdollisia vikoja hälytinlaitteistoissa. Koesoitto tehdään jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina kello 12. Väestöhälyttimistä kuuluu maanantaina 4. huhtikuuta seitsemän sekuntia kestävä tasainen kokeilumerkki. Testauksen yhteydessä voidaan kokeilla myös hälyttimien puheyhteyttä sanoilla ”hälyttimien kokeilu, Read more…