Kategoria: Inkoo


Uudenmaan ely-keskuksen alueella Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä päällystetään tänä vuonna yhteensä noin 500 ajoratakilometriä maanteitä.Läntisellä Uudellamaalla on tällä hetkellä tiedossa kaksi päällystyskohdetta, valtatie 25 Karjaalla ja kantatie 51 Inkoossa. Uutta pintaa on tulossa yhteensä noin 15 tiekilometrille.


Länsi-Uudenmaan kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Pohjankurussa asuva diplomi-insinööri Tommi Knaapinen (45).Kauppakamarin nykyinen toimitusjohtaja Eero Hettula jää eläkkeelle syksyllä.


Raaseporin seutukunnan kolmessa kunnassa oli maaliskuun 2022 lopussa edelleen koko Uudenmaan paras työllisyystilanne.Alueen työttömyysaste oli vain 8,9 prosenttia. Helsingin seutukunnassa työttömyys oli 9,5, Porvoon 9,5 ja Loviisan seutukunnassa 11 prosenttia.


Uudenmaan liitto on laatinut selvityksen rantaradan ja Hangon suunnan junaliikenteen kehittämismahdollisuuksista. Samalla on tutkittu mahdollisuutta parantaa liikennöintiedellytyksiä pienillä rataan kohdistuvilla toimilla.”Hangon radan sähköistyksen ja Espoon kaupunkiradan toteutuminen avaavat uusia mahdollisuuksia rantaradan ja Hangon suunnan henkilöjunaliikenteen kehittämiseksi. Toisaalta ESA-radan (Espoo-Salo) mahdollinen Read more…


Kevättyöt ovat vasta alkamassa Etelä-Suomen pelloilla. Huhti- toukokuun vaihde on ollut viileä ja pellot ovat kuivuneet hitaasti. Lunta on pelloilla edelleen Keski-Suomesta Lappiin. Kevättöiden aloitus on noin viikon keskimääräisestä myöhässä, maatila- ja maaseutuyrittäjien asiantuntijaorganisaatio ProAgria tiedottaa. Lietteen ja lannan levityksiin Read more…


Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist korostaa Itämeren alueen kasvavaa strategista merkitystä, pohjoismaisen puolustusyhteistyön tärkeyttä ja näiden luomia mahdollisuuksia Uudenmaan prikaatille. -Muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne korostaa Itämeren alueen strategista merkitystä. On tärkeää lisätä turvallisuutta lähialueillamme, ja Suomen on otettava siinä Read more…


Suomenlinnan rannikkorykmentin komentaja Ville Vänskän mukaan veteraanien perintö on nyt arvokkaampi kuin koskaan sotien jälkeen. Vänskä toi Hangon veteraanipäivän juhlaan Merivoimien ja rannikkoprikaatin tervehdyksen.-Elämme monella tapaa jännittäviä ja historiallisia aikoja. Historian on sanottu toistavan itseään. Neuvostoliitosta itsenäistynyt Ukraina taistelee itsenäisyydestään Read more…


Kuuman rasvan kanssa on syytä olla varovainen munkkeja paistaessa. Rasvapaloa ei saa koskaan sammuttaa vedellä, havainnollistavan testivideon aiheesta tehnyt If vakuutus opastaa vapun lähestyessä. Kodin tulipalo syttyy useimmiten keittiössä ruoanlaiton yhteydessä. Pelastusalan ammattilaiset kutsuvat liedelle unohtuneesta ruoasta aiheutuneita paloja ”nakit Read more…


Valtioneuvosto on toimittanut eduskunnalle kirjelmän Euroopan laajuista liikenneverkkoa eli TEN-T-verkkoa koskevasta asetusehdotuksesta. Kattavalle liikenneverkolle on lisätty Suomesta mm. Inkoon satama. Ehdotuksessa kattavalle verkolle lisättäisiin Suomesta myös sataman maantieyhteydeksi valtatie 25 Hanko-Mäntsälä. Kattavan verkon satamiin kuuluu myös Hanko.-Jo nyt on varmaa, Read more…


Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut alkuvuonna jo yli sata katalysaattorivarkautta. Viimeisen puolen vuoden ajalta varkauksia on kirjattu yli 170. Useimmin katalysaattorivarkaiden kohteeksi joutuneita automerkkejä ovat Toyota, Honda, Volvo ja Opel.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ