Petra Ståhl valittiin Lohjan kaupunginjohtajaksi


Lohjalla asuva Petra Ståhl jättää ruorin Hangossa ja siirtyy luotsaamaan kotikaupunkiaan.
Kuva: Lohjan kaupunki

Lohjan kaupunginvaltuusto on valinnut Petra Ståhlin uudeksi kaupunginjohtajaksi. Hangon kaupunginjohtajana vasta viime vuoden helmikuussa aloittanut Ståhl sai virkavaalissa 38 ääntä ja toinen kärkiehdokas, Lohjan sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 13 ääntä.

Kaupunginvaltuusto valitsi uuden kaupunginjohtajan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen keskiviikkoiltana. Tarkoitus on, että uusi kaupunginjohtaja aloittaa virassaan elokuun 1. päivänä, Lohjan kaupunki tiedottaa.

Hakuaikana virkaan saatiin 24 hakemusta ja Ståhl antoi suostumuksensa siihen hakuajan päättymisen jälkeen. Valintatyöryhmä haastatteli hakuprosessissa viisi hakijaa. Lohjalla asuva Ståhl työskenteli ennen valintaansa Hangon johtajaksi Vihdin elinvoimajohtajana.

Kaupunginjohtajan virkaa täytettäessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja kokonaispalkka on virkasuhteen alkaessa noin 11 400 euroa kuukaudessa. Työmaiseman vaihtumisen lisäksi Ståhlia odottaa palkankorotus, sillä Hangossa kuukausipalkka on ollut 10 000 euroa.

Valtuusto valitsi Ståhlin Hangon kaupunginjohtajaksi vuoden 2023 marraskuussa äänin 28-3. Uusi tehtävä Lohjalla tarkoittaa myös sitä, että vastikään kuntavaaleissa valittu Hangon uusi kaupunginvaltuusto saa päättää ensi töikseen seuraavan kaupunginjohtajan valinnasta. Nykyisen valtuuston toimikausi päättyy toukokuun lopussa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ