Veturinkuljettajien lakko loppu, junaliikenne alkaa aamuyöllä


Rautatiealan työehtosopimusneuvotteluissa on päästy sopimukseen ja junaliikenne alkaa uudelleen aamuyöllä perjantaina 24. maaliskuuta.

Rautatiealan Unionin ja Palvelualojen työnantajien neuvotteluissa on sovittu, että veturinkuljettajat palaavat töihin perjantaina alkaviin työvuoroihin. Lähiliikenteen ensimmäinen vuoro lähtee liikkeelle jo aamuneljältä ja kaukoliikenteen ensimmäinen vuoro hieman aiemmin.

Liikenteen käynnistyessä yhteysväleillä voi olla vielä korvaavia linja-autokuljetuksia ja yksittäisiä peruutuksia lähipäivinä. Myös ravintolavaunut voivat olla joissakin kaukojunissa aluksi kiinni tai tuotevalikoimassa voi olla puutteita.

VR:n mukaan tilanne kuitenkin palautuu pääosin normaaliksi jo noin vuorokauden kuluessa. Tavaraliikenteessä on odotettavissa lakosta aiheutuneita poikkeuksia vielä useamman päivän ajan.

Palautukset viikon sisällä

VR ilmoittaa palauttavansa kaikille asiakkaille lakon ajalle ostettujen matkalippujen hinnan automaattisesti noin viikon sisällä samalle maksutavalle, jolla lippu on maksettu. Jos rahojen palauttaminen ei onnistu automaattisesti, VR on yhteydessä asiakkaisiin sähköpostitse.

Mikäli lippu on ostettu R-kioskista tai asemien lippuautomaateista, rahan palauttaminen automaattisesti ei onnistu. Tässä tapauksessa korvausta voi hakea täyttämällä lomakkeen, joka löytyy VR:n nettisivuilta.

Rautatiealan lakko pysäytti junaliikenteen maanantaina, jolloin kaikki kauko- ja lähijunavuorot peruttiin. Fintraffic ja Väylävirasto muistuttivat, että kaikki liikenne ei ole kuitenkaan pysähdyksissä rataverkolla, sillä esimerkiksi kunnossapito- ja ratatyökalustoa liikkuu radoilla normaaliin tapaan. Tämä on syytä huomioida esimerkiksi tasoristeyksissä.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ