Raaseporin urheilupalkinto kahteen osoitteeseen – Källman ja Lindholm ilahtuivat


Raaseporin urheilupalkinto vuoden 2021 suorituksista lähetettiin kahteen osoitteeseen, joista kumpikaan ei enää sijaitse Raaseporissa. Muuttuneiden kriteereiden johdosta pystin pokkaajaksi saatettiin valita myös paikkakunnalta lähtöisin olevia henkilöitä, jotka asuvat nykyään muualla.

Näillä nuoteilla kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan tutkaan tarttuivat Tammisaaressa varttunut jalkapalloilija Benjamin Källman ja niin ikään Tammisaaresta kotoisin oleva suunnistaja Sara Lindholm. Molemmat palkittiin 900 euron stipendillä.

Vihreävalkoisesta sinimustaan

Turkulaista FC Interiä edustava 23-vuotias Källman voitti viime kaudella Veikkausliigan maalipörssin 14 osumallaan. EIF:n kasvatti siirtyi Aurajoen rannalle jo 17-vuotiaana ja on ollut siitä lähtien Interin kirjoilla, vaikka lainapestit ovatkin vieneet Källmania välillä Skotlantiin, Tanskaan ja Norjaan. U 21-maajoukkueurallaan 21 ottelussa 13 maalia mättänyt väkevä kärkipelaaja oli valinnasta otettu.

-Tuntuu tosi hyvältä saada tällainen palkinto, se on iso kunnia. En tätä odottanut enkä edes osannut ajatella mitään siitä, että voinko ylipäätään olla ehdolla. Tunnen kuitenkin olevani edelleen raaseporilainen ja tammisaarelainen. Perhettä ja kavereita tulee käytyä siellä katsomassa keskimäärin kerran kuussa, Källman kertoi. Hän pelasi junnuvuosiensa lisäksi EIF:ssä myös miesten Ykköstä ja vihreävalkoista väriä sydämeen yhä mahtuu.

-Sinimusta Inter on tällä hetkellä kotiseurani, mutta tilaa on molemmille. EIF:n ympäristö oli iso osa kasvuani tälle tasolle, enkä tule unohtamaan sitä mistä kaikki on lähtenyt, Källman totesi.

Edellinen kausi sujui häneltä onnellisten tähtien alla.

-Pelityyli ja pelaajat vierellä olivat sellaisia, että sain paljon mahdollisuuksia maalintekoon. Iso juttu oli se, että tunsin oloni rauhalliseksi ja mieleni oli vapautunut. Lainapestien jälkeen pääsin rauhoittumaan ja oli yksinkertaisesti hyvä olla, hän kuvaili.

Talven Liigacupissa kaksi maalia tehneen Källmanin sopimus Interin kanssa päättyy kesäkuussa ja hän tähyää yhä ulkomaille.

-Talvella on ollut joitain viritelmiä, mutta ei mitään sellaista, mihin olisin halunnut tarttua. Tavoite on pelata ulkomailla, mutta en sitä liikaa mieti. Pelaan ja kehityn nyt Interissä ja kun jotain tapahtuu, niin se tapahtuu luonnollisesti.

Mitalisateesta toiseen

Espoossa asuva Lindholm voitti suunnistuksen D 40-sarjassa Suomen mestaruuden pitkällä matkalla, erikoispitkällä matkalla ja yösuunnistuksessa.

-Olihan tämä iso yllätys, sillä en ole ainakaan kuullut, että veteraanisarjan urheilija voisi tällaisen palkinnon saada. Hienoa, että laji ja seura saavat huomiota, OK Raseborgin edustaja totesi.

Nuorten MM-kisoissa aikoinaan viestipronssia ja henkilökohtaisen kuutossijan tyttönimellään Forsström saavuttanut opettaja on siirtynyt laadukkaan eliittiuran jälkeen sujuvasti veteraaniapajille. Hän saavutti jo vuonna 2020 viisi SM-mitalia D 35-sarjassa, mutta kulta jäi silloin ottamatta.

-Mestaruudet vaativat aina nappisuorituksia, sillä kullan voi menettää pieneenkin virheeseen. Onnistuin SM-kisoissa, mutta nostaisin esiin myös ruotsinkielisen FSO-liiton mestaruuskisat, jossa olin pääsarjassa toinen ja hävisin vain maajoukkuenaiselle Amy Nymalmille. Se oli mielestäni yhtä hyvä saavutus kuin veteraanien mestaruudet, Lindholm totesi.

Huomio mitalisateesta ja kaupungin urheilupalkinto tuntuvat hänestä jopa hämmentäviltä.

-On vähän hassua, että palkintoja ja huomiota tulee nyt, kun olen omassa mielessäni jo lopettanut urani. Suunnistan nykyään siksi, että saan omaa aikaa ja voin nauttia metsässä. Mutta kilpailuhenkinen ihminen kun olen, niin en mene kisoihin vain retkeilemään, vaan tahdon toki pärjätä. Voisin ajatella myös niin, että 20 vuoden kova ja määrätietoinen harjoittelu kantaa näihin päiviin asti ja sen takia nyt saavutan näitä meriittejä, Lindholm pohti.

Tulevalle kaudelle kalenteriin on merkattu yksi tapahtuma ylitse muiden.

-Oikeastaan ainoa tavoite on Jukolan viesti, johon olemme kasaamassa joukkuetta Forsströmin perheestä. Olen vieläkin vähän skeptinen sen suhteen, koska meitä on juuri sen verran, että saamme joukkueen. Kaikkien pitää pysyä terveenä. Mutta jos se toteutuu, niin se tulee olemaan vuoden kohokohta.

”Valinnoissa muutosvaihe”

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Anna Oksanen (r) kertoo tiiviit perustelut Raaseporin urheilupalkintovalinnoille.

-Kävimme kokouksessa läpi ehdotukset ja perustelut, joita oli tullut kourallinen. Keskustelimme aiheesta ja esiin nousivat Källmanin ja Lindholmin suoritukset. Äänestyksen perusteella päätimme palkita molemmat urheilijat, hän sanoo.

Palkittujen ansioita ei käy kiistäminen, mutta päätös herätti myös kysymyksiä pääasiassa sen tiimoilta, että voiko muualla kuin Raaseporissa asuva urheilija tulla valituksi. Vuodesta 2009 käytössä olleiden pykälien mukaan ei voi, sillä niissä edellytetään paikkakunnalla asumista.

Vapaa-aikapäällikkö Fredrika Åkerö huomauttaa, että enää ei puhuta samasta palkinnosta.

-Vanhoja kriteereitä käytettiin vuoden urheilijan valitsemiseen, mutta meillä ei ole enää vuoden urheilijan palkintoa, vaan urheilupalkinto. Siinä on laajempi skaala ja palkinnon voi saada urheilija, joukkue, valmentaja tai joku, joka on jollain lailla urheilussa ansioitunut, hän sanoo.

Åkerön mukaan urheilusuoritusten palkitsemisessa on käynnissä muutosvaihe.

-Uusi lautakunta teki ensimmäistä kertaa nämä valinnat ja he halusivat ottaa vanhoja kriteereitä uuteen tarkasteluun, hän sanoo. Niinpä myös muualla kuin Raaseporissa asuvat urheilijat otettiin mietintään.

-Kun urheilijat kehittyvät ja etenevät urallaan, niin on hyvin luonnollista ottaa askel muihin seuroihin ja ympäristöön, missä mahdollisuudet kehittyä ovat suuremmat. Lautakunnan on tarkasteltava edeltäjiemme kriteereitä ja niissä on varmasti parannettavaa, Oksanen mainitsee.

Seurat ja yleisö eivät tosin kriteereiden muuttumisesta tienneet, eivätkä välttämättä ehdottaneet palkittavaksi urheilijaa, joka asuu muualla. Esimerkiksi Vaasassa asuva ja viime kaudella IF Raseborgin paidassa keihään SM-kultaa heittänyt Oliver Helander ja miksei myös käsipallon Bundesliigaan siirtynyt Benjamin Helander olisivat muuttuneilla kriteereillä olleet vallan päteviä ehdokkaita, joita ei nyt otettu huomioon.

Junioreissa pätee edelleen se, että palkitun tulee asua Raaseporissa, mutta tämäkin kategoria voi vuotaa. Suunnistuksessa H 15-sarjassa neljä Suomen mestaruutta rohmunnut Florian Fritzén asuu Karjaalla ja omasi riittävät meriitit, mutta ei mainintaa saanut, kun palkitut juniorit nimettiin jo aiemmin. Seurojen pitää ehdottaa junioria ja Kirkkonummen Lynxiä edustavan Fritzénin tapauksessa sitä ei nähtävästi tapahtunut.

-Nuoret, jotka asuvat Raaseporissa, mutta edustavat jonkin muun kunnan seuraa, jäävät ehdotusten ulkopuolelle. Tähän haluan ehdottomasti kehittää paremman mekanismin, sillä meillä on paljon nuoria, jotka ansaitsevat tulla palkituksi suorituksistaan, Oksanen sanoo.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ