Aluehallintovirastolta uudet päätökset Uudellemaalle – liikunta- ja harrastustilat voi avata


Etelä-Suomen aluehallintovirasto julkaisi maanantaina iltapäivällä uudet päätökset, joilla lievennetään ja puretaan koronarajoituksia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Alueella voimassa ollut päätös, jolla määrättiin tiettyjä liikunta-, harrastus- ja virkistystiloja suljettavaksi, kumotaan kokonaan. Kumoamispäätös tulee voimaan huomisesta helmikuun 1. päivästä alkaen. Kaikki suljetut tilat voi siis avata tiistaina yleisön ja osallistujien käyttöön.

Terveydenhuollon kuormitus on sairaanhoitopiirin mukaan Uudellamaalla edelleen suurta, mutta lain edellytykset tilojen sulkumääräykselle eivät enää täyty.

-On huojentavaa, että tilanne on tasaantumassa, eikä tiloja ole enää välttämätöntä pitää suljettuna. Myös Uudellamaalla jatkuu kuitenkin aluehallintoviraston määräys, joka velvoittaa laajasti erilaisten tilojen käytöstä vastaavia toimijoita ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä, ylitarkastaja Oona Mölsä sanoo.

-Osallistujat voivat toki halutessaan hakeutua lähikontaktiin toistensa kanssa, joten esimerkiksi niin ryhmäliikunta kuin kontaktilajien tai tanssin harrastaminen on siis tiloissa sallittua, hän lisää.

Tilan käytöstä vastaavan toimijan täytyy kuitenkin suunnitella, millaisin toimin tartuntariskiä voi ehkäistä. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi asiakaspaikkojen väljä sijoittelu, ilmanvaihdon tehostaminen tai kävijöiden tulon porrastaminen.

Lisäksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevien rajoitusten lieventämisestä. Päätöksen myötä 1.-15. helmikuuta sisätiloissa voi järjestää enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia, jos kaikilla osallistujilla on määritellyt istumapaikat.

Jos määriteltyjä istumapaikkoja ei ole, minkään kokoisia kokoontumisia ei voi järjestää. Ulkotilojen kokoontumisten yleisömäärää ei rajoitetta aluehallintoviraston määräyksellä.

Tilojen käytöstä vastaavat toimijat tai tilaisuuksien järjestäjät voivat yhä edellyttää asiakkailta tai osallistujilta koronapassia samoilla periaatteilla kuin tähän asti, mutta passia ei voi tällä hetkellä käyttää vaihtoehtona rajoituksille.

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi perjantaina uuden ohjauskirjeen aluehallintovirastoille alueellisesti välttämättömien rajoitustoimien harkinnan tueksi. Uusi ohjaus huomioidaan kuluvalla viikolla Etelä-Suomen alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä, joissa arvioidaan sairaanhoitopiirien alueiden rajoitustoimia.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto varautuu tarvittaessa tekemään uusia päätöksiä rajoitusten purkamiseksi ja lieventämiseksi nopealla aikataululla, jos rajoitukset eivät ole epidemiatilanteen valossa enää välttämättömiä.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ