Tulli takavarikoi yli 10 kiloa kokaiinia Hangossa


Yksi kokaiinilaatikossa olleista pakkauksista avattuna. Kuva: Tulli.

Tulli on saanut valmiiksi useita törkeitä huumausainerikoksia koskevan esitutkinnan, jossa on ollut epäiltynä kahdeksan henkilöä. Huumausainerikosten lisäksi tutkinnassa on ollut ampuma-aserikos. Tutkinta kytkeytyy kansainväliseen suuroperaatioon.

-Tulli paljasti huhtikuun puolivälissä Hangon satamassa kokaiinin salakuljetusyrityksen. Tulli takavarikoi tuolloin Saksasta saapuneesta ajoneuvoyhdistelmästä hieman alle 11 kiloa kokaiinia, tutkinnanjohtaja, tulliylitarkastaja Janne Kallio kertoo.

Esitutkinnan aikana selvitettiin myös muita maahantuontikertoja.

-Ulkomailla takavarikoitiin Suomeen matkalla olleita huumausaine-eriä. Virossa takavarikoitiin kaksi kiloa kokaiinia ja muualla ulkomailla lisäksi useita kymmeniä kiloja huumausaineita. Lisäksi esitutkinnassa selvitettiin kaksi kokaiinin maahantuontikertaa, joissa huumausaineet pääsivät katukauppaan. Esitutkinnassa paljastuneiden huumausaineiden katukauppa-arvo on noin 3,2 miljoonaa euroa, Kallio sanoo.

Syyteharkintaan siirtyvässä tapauksessa tutkittiin useita kokaiinin ja marihuanan salakuljetustapauksia, joiden organisoinnissa käytettiin salattuja puhelimia. Kansainvälisessä operaatiossa FBI pääsi käsiksi eri maissa toimivien rikollisten salattuun viestinvaihtoon ja luovutti tietoja Suomen viranomaisille.

Esitutkinnan yhteydessä tehtiin laajasti etsintöjä ja kiinniottoja kesäkuun alussa. Etsintöjen yhteydessä takavarikoitiin muun muassa kaksi marihuanakasvattamoa sekä muutamia tuhansia euroja käteistä rahaa.

Valtaosa rikoksista epäillyistä on pääkaupunkiseudulla asuvia 25-48-vuotiaita suomalaisia. Rikollisen organisaation toimintaan osallistui useita ulkomailla ja Suomessa asuneita henkilöitä, joista kukin vastasi omasta tehtävästään joko huumausaineiden hankinnassa tai niiden salakuljettamisessa, vastaanottamisessa ja levittämisessä, Tulli tiedottaa. Viestintään käytettiin salattuja puhelimia, joissa henkilöt esiintyivät nimimerkeillä.

Esitutkinta jatkuu edelleen muiden epäiltyjen osalta.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ