Kategoria: Urheilu


Kolme perättäistä miesten käsipallomestaruutta tuonutta voittavaa joukkuetta ei ihan hirmuisesti vaihdeta, kun BK-46 lähtee saalistamaan seuraavaa viiriä Karjaan urheiluhallin kattoon. Jo monta vuotta yhdessä pysynyt ja tiiviisti yhteen hitsautunut ydinrunko pyrkii jatkamaan samaa vauhdikasta menoaan, jonka pysäyttäminen on osoittautunut vastustajille Read more…


Jalkapallon Veikkausliigan hännille juuttunut EIF on vaihtanut valmentajaa. Uusi päävalmentaja Christian Sund saapui Tammisaareen jo tiistaina. Seuran ykköstavoitteena on säilyttää sarjapaikka.Lisäksi Ekenäs Idrottsförening Ab hakee Raaseporin kaupungilta lisää aikaa 100 000 euron rahoitusosuudelleen Tammisaaren keskuskentän korjauksesta ja kunnostuksesta liigavaatimusten mukaiseksi. Read more…


Elokuun ensimmäisessä Etelä-Uusimaan digilehdessä uutisoidaan mm. Metsähallituksen korjausurakoista rauniolinnoilla ja linnoituksilla. Korjaustöitä tehdään tänä kesänä myös Raaseporin linnassa. Lehdessä kerrotaan myös ajankohtaisesta sinilevätilanteesta sekä THL:n ohjeistuksesta matkustajille, jotka olivat heinäkuun lopulla samalla laivavuorolla tuhkarokkotartunnan saaneen kanssa. Urheilusivulla raportti Nelosen jalkapallon Read more…


Emil Lindholm ja Benjamin Korhola kaasuttelevat intoa puhkuen Jyväskylän MM-ralliin. Inkoolaislähtöinen Lindholm rynnii Keski-Suomen sorateille Hyundain Rally2-menopelillä ja tavoittelee kartturi Reeta Hämäläisen kanssa menestystä WRC2-luokassa. -Kokeilimme viimeistelytesteissä joitain isojakin muutoksia autoomme ja osa näistä vei suorituskykyä parempaan suuntaan. Haastavassa kisassa Read more…


Suursuosiossa kylpevä Raaseporin Helmi hemmotteli jälleen frisbeegolfin pelaajia Karjaan räiskyväksi räätälöidyllä radalla. Raaseporin Korillan järjestämään kilpailuun osallistui lähes 200 kiekonkiskojaa ja perjantaina oheiskoitoksena pidetty parikilpailu houkutteli viivalle toistasataa paria.


Liika oli liikaa, kun tuimasti taistellut EIF luisui Veikkausliigassa 1-2 (1-0)-kotitappioon Kuopion Palloseuralle. Salomo Ojala napautti tammisaarelaisille pitkästä aikaa maalin hienon hyökkäyksen päätteeksi avausjaksolla, mutta EIF hukkui johtoasemassa juoksuhiekkaan. KuPS kehitteli lähes 20 maalintekoyritystä ja räjäytti pankin viimeisen vartin aikana.


Kymmenet paikalliset aikidoharrastajat olivat miltei tohkeissaan, kun he pääsivät seuraamaan Japanista saapuneen sensei Igarashi Kazuon oppeja Karjaalla. 78-vuotias Igarashi on harjoittanut aikidoa yli kuusi vuosikymmentä ja perustanut Japaniin oman Dojon, joka viime vuonna juhli 40-vuotisiaan.-Opetan siellä neljä kertaa viikossa, ja Read more…


Tammisaaren uimahallin kahvila on ammottanut tyhjyyttään huhtikuusta lähtien. Nyt kahvilaan astuu uusi yrittäjä, äiti Marion ja tytär Erin Nylund. Molemmilla on jo ennestään kokemusta sekä työstä että paikasta.


Wimbledonin ruohokentillä suomalaista tennishistoriaa tehnyt Harri Heliövaara saatiin pikakomennuksella Hankoon näytösottelun vetonaulaksi tiistaina. Vain kymmenen päivää aiemmin miesten nelinpelin grand slam -voittoa englantilaisparinsa Henry Pattenin kanssa vimmatusti juhlinut Heliövaara vastasi tapahtuman ”kummisedän” Joakim Bernerin kutsuun myöntävästi.


Suomalaisen frisbeegolfin menestysrintamaan veteraaniaallossa kuuluva Kirsi Kaikkonen on ollut jo viidentoista vuoden ajan iloinen inkoolainen, mutta pohjimmiltaan hän on hurjaa tekoa.-Olen Iisalmesta kotoisin, siis hullu savolainen, ”Kiki” nauraa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ