Kategoria: Urheilu


BK-46 teki miesten SM-käsipallon ylemmän jatkosarjan avauksessa sen mitä pitikin. Grankulla IFK kaatui Karjaan urheiluhallissa toisen jakson ryhtiliikkeen myötä 31-25 (13-12). BK siirtyi näin alkumetreillä jatkosarjan johtoon neljällä pisteellä ennen lauantaina Riihimäellä pelattavaa Cocks-ottelua. Sunnuntaina puolestaan selviää, liruuko ylimääräinen lähtöpiste Read more…


EIF:n jalkapallomiehistössä heräsi voittamisen paloa Ykköscupin ensimmäisellä kierroksella, jonka kotiottelu vietiin olosuhteiden pakosta pelattavaksi Nummelan halliin. Tammisaarelaiset olivat vieraskentällä kuin kotonaan ja päihittivät Pargas IF:n 3-1 (3-1).


Paraisilla testattiin Uudenmaan ja Turunmaan ruotsinkielisen urheilupiirin kapulakuntoa NÅID:n mestaruushiihdoissa. Aivan olympialatujen veroiseen mankeliin ei Finbyn stadionilla puristuttu, mutta lumi- ja räntäsateen pehmittämällä radalla sai silti tiukasti rypistää.


Runebergin päivää vietettiin Karjaan urheiluhallissa Saarijärven Paavon hengessä, kun vierailijoilta vietiin leipä kädestä ja lyötiin petäjäistä kouraan. BK-46 runoili Cocksin ojaan miesten käsipallon Suomen cupin finaalissa ja viiletti voittoon maalein 36-30 (15-9). Titteli oli punavalkoisille kolmas peräjälkeen ja historian neljästoista. Read more…


Miikka Nieminen on onnistunut laskemaan ensimmäisen voittonsa alppihiihdon FIS-kilpailuissa. Inkoolaiskasvatti tamppasi Suomutunturilla miesten suurpujottelun ykköseksi.-Minulla on Suomun mäkeen viha-rakkaussuhde enkä ole koskaan päässyt sen kanssa sinuiksi. Ehkä tunne kääntyi nyt hetkellisesti rakkauden puolelle, Miikka toteaa.


Emil Lindholm auraa tietä lauantaina Riihimäellä ajettavassa SM-rallin toisessa osakilpailussa. Rovaniemellä kauden avauksessa kartturinsa Reeta Hämäläisen kanssa voittoon veivannut inkoolaiskuski lähtee runsaslumiselle reitille numerolla 1. -Etelä-Suomessa on satanut reilusti lunta ja ennuste lupaa lunta vielä lisää kilpailua edeltävälle yölle. Voi Read more…


FBC Raseborg Knightsin luomalla tyttöpelaajien polulla vedettiin mutkat suoriksi ja sukellettiin ennen aikojaan metsän siimekseen. T 14-joukkue kävi salibandykentillä tosipelien kimppuun alemmassa haastajasarjassa ja toi seuran tyttösalibandyn takaisin sarjasäpinöihin muutaman vuoden tauon jälkeen.


EIF:n jalkapallomiehistö löi sopimuspelaajien määrässä jo venttiä pöytään eli paperilla on 21 nimeä. Nimekkäintä antia edustaa 27-vuotias ranskalainen Karl Madianga, joka tarttui viime viikolla haaviin. Keskikenttäpelaaja nähtiin viimeksi Skotlannin liigassa Dundeessa, mutta viimeiset pari vuotta Madianga on viettänyt hiljaiseloa.


Mikko Mannisella on ollut jalkapallovalmentajana yleensä monta rautaa tulessa, mutta EIF:ssä hän saa takoa vain edustusmiehistön rautaa. Pitkän päivätyön Nurmijärven Jalkapalloseurassa tehnyt ja edelliset kaksi kautta FC Hakan Veikkausliigajoukkueen apuvalmentajana toiminut Manninen aloitti joulukuussa tammisaarelaisten uutena käskyttäjänä.


Ampumaurheilun liikkuvan maalin kiväristit ovat antaneet Inkoossa viimeiset näyttönsä maaliskuussa Norjassa pidettäviin EM-kisoihin.Raseborgs Skyttaren Niklas Hyvärinen ja Krister Holmberg saivat sihtailla kahteen pekkaan, sillä muita EM-kisoihin pyrkiviä ei paikalle ilmaantunut.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ