Kategoria: Raasepori


Raaseporin katupäällikkö Fredrik Bäcklund kertoo hiekoitushiekkaa kuluneen selvästi enemmän kuin talvella yleensä näillä leveysasteilla etenkin tammi-maaliskuun aikana. Tulevalle talvelle kaupungin on hankittava taas useita tuhansia tonneja uutta hiekoitusmateriaalia, sillä jo käytetyllä hiekoitushiekalla ja -sepelillä ei ole enää asiaa kaduille.


Kuovilan kupeesta Pitäjänmäen paraatipaikalle käy Nina Eränpalon tie. Neljä vuotta Kisakeskuksen urheiluopiston toimitusjohtajana ja rehtorina toiminut Eränpalo aloittaa elokuussa Soveltava Liikunta ry:n uutena liikunnan asiantuntijana ja asettuu urheiluyhteisön ytimeen Sporttitaloon. -Historiani Kisiksessä kattaa 20 vuoden ajanjakson ja nyt on aika Read more…


HUS ilmoitti tiistaina iltapäivällä sulkevansa väliaikaisesti Lohjan ja Hyvinkään sairaaloiden synnytystoiminnan. Sulkemisen syyksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti hoitajajärjestöjen lakon aikana ilmenneen riittämättömän suojelutyön määrän. Tilanne muuttui kuitenkin vain kolme ja puoli tuntia myöhemmin. HUS ilmoitti tiistai-iltana, että synnytystoiminta jatkuu Read more…


Tammisaaren vanhan kaupungin yhdistys järjestää myös tänä vuonna suositun pääsiäistapahtuman kaiken ikäisille. -Tehtävä on etsiä kahdeksan värikästä pääsiäismunaa. Samalla voi nauttia kävelystä historiallisessa miljöössä ja nauttia vanhan ajan pääsiäistunnelmasta. Hyvällä onnella voi löytää myös pääsiäismakeisia pihaporttien pielestä, yhdistyksen puheenjohtaja Christian Read more…


Jehovan todistajat kokoontuvat perjantaina 15. huhtikuuta vuoden tärkeimpään tilaisuuteensa, Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan. -Viime vuonna muistojuhlaan osallistui maailmanlaajuisesti ilman fyysisiä kokoontumisia yli 21 miljoonaa ihmistä. Osallistujia oli enemmän kuin koskaan aiemmin Jehovan todistajien toiminnan historiassa. Suomessa järjestetyissä virtuaalisissa tilaisuuksissa oli noin Read more…


Hävikkifoorumi, Eteläkärjen Kuluttajat ry. ja Rosk’n Roll kampanjoivat tänä keväänä yhdessä ruokahävikin vähentämiseksi. Kuluttajille jaetaan tietoa ja tarjotaan tukea oman toimintansa muuttamiseksi. Ruokahävikki- ja biojäteasiat ovat kevään aikana esillä Hangon, Tammisaaren ja Inkoon kirjastoissa. Hangon kirjastossa järjestetään aiheesta myös kaikille Read more…


Kuten koko yhteiskunnalla, myös kirjastoilla on takanaan kaksi eriskummallista vuotta. Suomen kirjastoseuran teettämän tutkimuksen mukaan sulkuajan rajoitukset olivat kirjastotoimelle merkittävät. Läntisen Uudenmaan kirjastoissa ollaan samalla kannalla.-On sellainen tuntuma, että on monia ihmisiä, joilta rajoitusten myötä on jäänyt pois kirjastossa käymisen Read more…


Kelirikkokausi on alkamassa Uudenmaan tieverkolla. Etelä-Suomen runsaslumisesta talvesta huolimatta kelirikosta ei ole kuitenkaan odotettavissa ennätyksellisen vaikeaa, Uudenmaan ely-keskus tiedottaa.


Karjaan BK-46:n käsipallonaiset haksahtivat SM-tasonmittauksessa tason notkahdukseen, kun selvältä pässinlihalta näyttänyt kotiottelu kääntyikin katkeraksi kalkiksi. Peräti yhdeksän maalin johto kuihtui PIF:n kirissä tasapeliin 27-27 (19-12).


Pääsiäinen saattaa muuttaa jäteastian tyhjennyspäivää, ja arkipyhät vaikuttavat myös Rosk´n Rollin jäteasemien aukioloaikoihin.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ