Kategoria: Raasepori


Karjaan ja Pinjaisten entiseen jätevedenpuhdistamoon suunnitellaan skeittihallia. Hankesuunnitelma kuitenkin poistettiin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan edellisen kokouksen esityslistalta, koska sivistystoimenjohtajan mukaan se kaipaa vielä tarkennuksia ja lisäselvityksiä. Hankkeen taustalla on Raaseporin vesi-liikelaitoksen johtajan kesäinen yhteydenotto vanhan puhdistamon uusista käyttömahdollisuuksista.


Syndalenin ampuma- ja harjoitusalueella Hangossa on otettu käyttöön uudet räjäytys- ja tankkauspaikat sekä jätteiden keräys- ja lajittelualue. Toimenpiteet ovat osa Puolustusvoimien pyrkimyksiä kehittää ampuma- ja harjoitusalueitaan ympäristöystävällisempään suuntaan.


Kaupunginhallitus on myöntänyt Patric Fagerströmille, Mikael Palmroosille ja Kaj Bergmanille perustettavan yhtiön lukuun suunnitteluvarauksen merihuviloille Tammisaaren vanhassa kaupungissa. Erimielisessä kaupunginhallituksessa päätös syntyi äänin 7-4.


Läntisen Uudenmaan kuntiin Raaseporiin, Hankoon ja Inkooseen etsitään vapaaehtoisia tukiperheitä ja tukihenkilöitä lapselle, nuorelle tai vammaiselle henkilölle, jonka katsotaan hyötyvän perheen ulkopuolisen aikuisen antamasta ajasta ja huomiosta. Toimintaan haetaan turvallisia ja luotettavia aikuisia, jotka kuuntelevat, puuhastelevat yhdessä lapsen kanssa ja Read more…


Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei puolla uudelle urheiluhallille ehdotettua suunnittelumäärärahaa, eikä se näin ollen esitä hankkeeseen ehdotettua 125.000 euroa vuoden 2022 talousarvioon. BK-46 käsipallo ry. on tehnyt kaupungille aloitteen uuden urheiluhallin rakentamisesta Karjaalle ja suunnittelurahaa ensi vuodelle.


EIF:n jalkapallonaiset ovat ajaneet vihreässä aallossa läpi Nelosen kauden eikä punaista nähty myöskään syksyn nousulohkon avauksessa. EIF kukisti Tammisaaren keskuskentällä kuluneella viikolla HIFK Redin 1-0 (1-0). Joukkue on voittanut kauden kymmenestä sarjapelistä yhdeksän ja hävinnyt vain kerran elokuussa Nummelan Palloseuralle.


Varmakätiset veteraanit olivat pirteällä pelipäällä frisbeegolfin Pro Tourilla. Kiertue päättyi Heinolan heittoihin ja EIF Discgolfin Patrik Ekström tuuletti M 50-sarjan kokonaiskisan voittoa. Seuratoveri Susanna Virtanen pokkasi puolestaan pronssia N 40-sarjassa.


Viidettä kertaa järjestettävä Raasepori Pride palaa vuoden tauon jälkeen uudessa muodossa. Tapahtuma järjestetään teemaviikkona 13.-19. syyskuuta eri puolilla Raaseporia. Ohjelmassa on mm. työpajoja, musiikkia, sanataidetta, iltajuhlia ja elokuvanäytöksiä.


Kaavoituslautakunta on myöntänyt Fiskars Oyj:lle poikkeusluvan pysäköintialueen rakentamiseksi noin 240 henkilöautolle ja seitsemälle asuntoautolle ruukkikylän eteläisen sisääntulon tuntumaan Fiskarsintien varrella sijaitsevalle pellolle.


Läntisen Uudenmaan kuntien yhteinen rantaratatyöryhmä on päättänyt pyytää tarjouksia rantaradan kehittämisselvityksen laatimiseen.Alueen kunnat haluavat selvittää, kuinka paljon maksaisi rantaradan rakentaminen osittain kaksiraiteiseksi, joka lisäisi radan välityskapasiteettia.VR on selvittänyt jo erilaisia tulevaisuuden liikennöintimalleja rantaradalle. Karjaalta Helsinkiin kulkevat junavuorot voisivat pysähtyä jatkossa Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ