Kategoria: Raasepori


Raaseporin kaupunki budjetoi tulevaa vuotta tässä vaiheessa 2,1 miljoonan euron tulokselle. Talousarviovalmistelu on vielä kesken. Kaupunkikehitysjaosto lähetti vuosien 2022-2024 taloussuunnitelman kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi ja merkitsi tiedoksi vuoden 2022 talousarvioehdotuksen.


Jo useita vuosia tyhjillään ollut ja maisemaa rumentanut ränsistynyt elintarvikekioski on purettu Karjaan Lövkullassa. Tekninen lautakunta päätti vastikään, että kioski puretaan, ja purkukustannukset yritetään periä kioskin entiseltä vuokralaiselta. Kiinteistöpäällikkö Catharina Lindström arvelee kuitenkin, että mahdollisuudet tähän ovat varsin pienet, joten Read more…


Uudenmaan maakuntahallitus on antanut lausuntonsa ostettavasta henkilöjunaliikenteestä vuosille 2022-2030. Radan sähköistämisen jälkeisen liikenteen tilaamisessa Hangon ja Karjaan välille tulee ottaa huomioon myös Uudenmaan liitossa parhaillaan laadittavan rantaradan ja Hangon suunnan raideliikenteen kehittämisselvitys, maakuntahallitus toteaa.


Mustiolla kuultiin kuluneella viikolla koronan hankaloittaman runsaan 1,5 vuoden jälkeen harvinaiset sanat ”hyvät juhlavieraat”, kun tilahallintopäällikkö Anna Friberg toivotti rakentajat ja muut asianosaiset tervetulleeksi uuden koulu- ja kuntapalvelukeskuksen harjannostajaisiin aivan pöytien ääreen. Uusi Mustion koulu saattaa kuitenkin jäädä ahtaaksi jo Read more…


Valtioneuvosto on muuttanut jälleen asetusta, joka koskee ravitsemisliikkeiden rajoituksia koronaepidemian vuoksi. Koko Uudellamaalla otettiin perjantaina taas käyttöön leviämisvaiheen rajoitukset. Vaihtoehtoisesti alan toimijat voivat vaatia asiakkailtaan nyt koronapassin, jolla voidaan välttää aukioloaikoja koskevat rajoitukset.


Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 17-vuotiaan miehen 45 päivän ehdolliseen vankeuteen seitsemästä syyksi luetusta rikoksesta. Tuomio muodostuu yleisvaaran aiheuttamisesta nuorena henkilönä sekä kahdesta pahoinpitelystä, kahdesta lievästä pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.


Raaseporilaiset senioritanssin ystävät laittoivat jalalla koreasti kansainvälisenä senioritanssin päivänä. Ajatuksissa ollut ulkoilmaesitys ei epävakaassa säässä onnistunut, joten kymmenhenkinen ryhmä hakeutui sisätiloihin paikallisen päivittäistavarakaupan aulaan.


Raaseporin kaupunki hakee korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa päätökseen, jolla Helsingin hallinto-oikeus kumosi osan maakuntakaavan määräyksestä. Päätös koskee vähittäiskaupan suuryksiköiden koon alarajoja muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Hallinto-oikeus laski mitoituksen hehtaarista 4.000 neliömetriin.


Kaupunginhallitus on hylännyt yksimielisesti ehdotuksen kaupungin omistaman Raaseporin Energia Oy:n osittaisesta myynnistä. Kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist on pettynyt päätökseen ja ennustaa, että asia tulee joka tapauksessa uudelleen ajankohtaiseksi jo muutaman vuoden sisällä.


Raaseporissa oli todettu 4.-17. lokakuuta kahdeksan uutta koronatapausta, joista vain kolme viime viikolla. Ilmaantuvuusluku on laskenut selvästi ja on 29/100.000 asukasta 14 vuorokauden aikana. Tilanne näyttää siis rauhoittuneen, mutta testeissäkin on käyty aiempaa vähemmän.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ