Kategoria: Inkoo


HUS-yhtymässä laadittu leikkauslista sai loppuviikolla paikalliset poliitikot takajaloilleen. Säästösuunnitelmia vastustetaan myös muualla Uudellamaalla. Yhtymähallitus jatkaa vuoden 2023 talousarvioehdotuksen käsittelyä maanantaina. Viikonlopun Etelä-Uusimaasta voit lukea myös esimerkiksi valkohäntäpeurojen kannanhoidosta, kansanopistojen tulevaisuuden näkymistä ja maaperäskannauksesta sekä Suomen naisten käsipallomaajoukkueen ottelusta Karjaalla.


Tekninen lautakunta ehdottaa, että Inkoon terveyskeskuksen tilatarpeen ratkaisu perustuisi korjattuun ja uudistettuun terveyskeskusrakennukseen. Suunnitelmissa on myös 800 neliömetrin uudisrakennus nykyisen terveyskeskuksen viereen. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on liki kuusi miljoonaa euroa.


Valmentajan päivä nosti jälleen esiin valmentajien arvokasta toimintaa ja kannusti urheilijoita kiittämään ”koutsia”. Valtakunnallinen päivä järjestettiin nyt neljännen kerran. Inkoossa Energy Dance Centerin discotanssijat nostivat hattua valmentajilleen ja Karjaalla luotseilleen kumarsivat BK-46:n C 08-käsipallopojat.


Viikonlopun Etelä-Uusimaasta voit lukea mm. taas parin vuoden tauon jälkeen järjestetyistä Tammisaaren syysmarkkinoista, Uudenmaan prikaatiin pian saapuvasta Yhdysvaltojen merijalkaväen osastosta sekä valtuustojen päätöksistä Raaseporissa, Hangossa ja Inkoossa. Åminneforsissa tehtiin kuluneella viikolla kaikkien aikojen ennätys kurkihavainnoissa. EIF kaatui saappaat jalassa Samppalinnassa Read more…


Roope Auvisen ja valmentaja Tommy Söderholmin yli 10 vuotta kestänyt ja kaikkiaan runsaat 20 SM-mitalia tuottanut valmennussuhde päättyi tähän kauteen.Samalla näyttää siltä, että pitkään ja komeasti Inkoossa lentänyt leka uhkaa jäädä ilman heittopaikkaa, kun hiekkakentästä tehtiin pysäköintialue.


Raaseporin seutukunnan työllisyystilanne on edelleen maakunnan paras. Työttömyys väheni alueen kunnissa elokuussa selvästi vuoden takaisesta ja myös edellisestä kuukaudesta, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön tuore työnvälitystilasto.


Suomenruotsalaisen ammatillisen koulutuksen järjestäjien rehtorit olivat koolla kuluneella viikolla Tampereella pohtimassa ammattikoulutuksen tulevaisuutta. Rehtoreiden mukaan ammattikoulutuksen yllä on edelleen erityisen paljon synkkiä pilviä ja huolenaiheita.


Jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll on tutkinut toimialueensa kotitalouksien sekajätteen eli tavallisten roskapussien koostumusta. Jäteyhtiö halusi selvittää, mitä materiaaleja kodeissa sekajätteeseen yhä päätyy. Tuloksista selviää, että lajittelussa ja kierrättämisessä on vielä paljon parantamisen varaa Länsi- ja Itä-Uudellamaalla.


Inkoonrannan asuinalueen rakentaminen aloitettiin pienkerrostaloista. Kerrostalot ovat uutta niin Suomessa kuin maailmalla, sillä ne on rakennettu kuusen massiivihirrestä. Vaikka hirsirakentamisella on Suomessa pitkät perinteet, kerrostalorakentamisessa se on kuitenkin uusinta uutta.


Sunnuntain Etelä-Uusimaassa muun muassa: Tiehanke valmistui aikataulussaan ja kustannuksetkin budjetin sisällä Alueen poliitikoilta vahva reaktio Lohjan synnytysosaston puolesta Home Town Cafe avattiin Hangon nuorisotalolle Tilapäisen suojelun hakemusmäärät tasoittuneet BK-46 retuperällä, IIF jätti leikin kesken Markkinatunnelmaa kylätalolla Kaunislahdessa Jätehuollolle arvosanat asukkailta Read more…

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ