Kategoria: Hanko


Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt kieltää Uudenmaan alueella sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.Yleisötilaisuuden järjestäjä voi kuitenkin ottaa käyttöön koronapassin, jolloin henkilömäärärajaa ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa koronapassikaan ei enää auta.


Metsästäjillä riittää tänä talvena töitä. Suomen Riistakeskus myönsi Hankoniemelle kuluvalle metsästyskaudelle kaikkiaan 265 peuran kaatolupaa.-Lupia tuli niin paljon, etteivät ne varmasti lopu kesken, Hangossa metsästävä Länsi-Uudenmaan riistanhoitoyhdistyksen aktiivi Bo-Krister Lindholm sanoo.


Hangon Aktia-säätiö on jakanut hankolaisille toimijille 158.000 euron apurahat. Hakemuksia jätettiin 126 ja apuraha myönnettiin 80 hakijalle. Lisäksi myönnettiin koulustipendejä 6.000 eurolla. Nyt jaetussa potissa olivat mukana sekä kevään että syksyn hakukierroksen apurahat.


Casinon rannassa järjestetään ensi vuonna kesäkuun puolivälissä ensimmäistä kertaa peräti kolmepäiväinen Hanko Sommarfest -festivaali. Promoottori Tommi Mäki lupaa yleisölle kotimaisia ja ulkomaalaisia tähtiartisteja upeassa miljöössä ja uniikilla festivaalialueella. Ensimmäiset julkistetut esiintyjät ovat Lauri Tähkä, Antti Tuisku, Agents & Maustetytöt, Behm, Read more…


Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksian oppisopimuskeskus on valinnut jo 17. kerran vuoden oppisopimusopiskelijan ja työnantajan Länsi-Uudeltamaalta. Vuoden oppisopimustyönantajaksi valittiin Karjaalla toimiva Mirka Oy ja vuoden oppisopimusopiskelijaksi hankolainen Sami Laine.


Uudenmaan prikaatin johtama Atrain 21-harjoitus ja Kaartin jääkärirykmentin johtama Sapeli 21 -harjoitus tuovat ison joukon sotilaita läntiselle Uudellemaalle. Viikonloppuna alkaneet harjoitukset jatkuvat joulukuun 3. päivään saakka. Harjoitustoimintaa on myös Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa ja Kirkkonummella. Merivoimien rannikkojoukkojen syksyn tärkeimmässä taisteluharjoituksessa Read more…


Vuonna 2018 toteutettu lakimuutos on myllertänyt taksialaa. Takavuosina asiakas sai taksin soittamalla Ulaan, nyttemmin kyytiä tarvitsevalle voi tulla eteen valinnanvaikeus ja se, mistä taksi pitäisi ylipäätään tilata. Taksin tilaaminen ei kuitenkaan käytännössä aina tarkoita taksikyydin saamista.


Biojäteastia

Uusi jätelaki tarkentavine asetuksineen tuo lisää lajitteluvelvoitteita kotitalouksille. Muun muassa biojätteen lajittelusta on tulossa suurimmissa taajamissa myös omakotiasukkaiden arkea.


Hangon kotihoidon ongelmien selvittäminen annetaan konsultin tehtäväksi vs. perusturvajohtaja Arne Nummenmaan viranhaltijapäätöksellä. Nummenmaa pyysi työstä tarjouksen FCG Oy:ltä. Projektin arvioitu työmäärä on 6,5 henkilötyöpäivää ja arvioitu kustannus noin 10.000 euroa. ”Kotihoidon henkilökunta on useaan otteeseen esittänyt tyytymättömyytensä kokonaistilanteesta, johtamistoiminnosta ja Read more…


Vireillä olevassa sote-uudistuksessa päätöksenteko sosiaali- ja terveyspalveluista siirtyy kunnilta uusille hyvinvointialueille, joista yksi on Länsi-Uusimaa.Ajatuspaja Toivon ennusteen mukaan Espoo ottaisi yksinään 51 paikkaa 79:stä eli peräti 65 prosenttia. Alueen muille kunnille jäisi näin vain hieman alle 30 paikkaa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ