Kategoria: Ajanviete


Etanaroskis

Raaseporiin on pilottikokeiluna sijoitettu kaksi etanaroskista. Toinen sijaitsee Pumppulahden länsipuolella Västra Nylands Folkhögskolan vieressä ja toinen Österbyssä Nimenniityntien ja Böningintien risteyksessä. Roskikseen voi laittaa tapettuja espanjansiruetanoita eli niin sanottuja tappajaetanoita. Ohjeet löytyvät roskiksen kannesta. Roskiksessa on kaksinkertainen säkki, jonka Rosk’n Read more…


Tyttö maalaa kankaalle

Uudenmaan Partiopiirin järjestämä Seikkailu-Valkama on koko Uudenmaan kattava kesätapahtuma, jossa Raasepori on yksi aktiviteettipisteistä. Tapahtuma järjestetään 9.-13. heinäkuuta eikä siihen osallistuakseen tarvitse olla partiolainen. -Mukaan voi lähteä partioryhmien lisäksi kuka tahansa perheen tai ystävän kanssa. Osallistujien ei tarvitse olla partiolaisia, Read more…


Nuorisoa Fiskarin skeittipuistossa

Skeittikisa veti nuorisoa Fiskariin Lämpimänä kesäisenä iltapäivänä Fiskarin skeittipuistoon kerääntyi kymmeniä nuoria, jotka osallistuivat Raaseporin nuorisotoimen järjestämään skeittikisaan. Vaikka kyseessä oli nuorisotoimen ensimmäinen skeittikisa Fiskarissa, on muuta toimintaa ollut puistossa jo koko kesän ajan. -Kesäkuun ajan olemme tiistaisin olleet täällä Read more…


Filip Elmgren rullalautailemassa

Verrattuna muihin lajeihin rullalautailu on todella vapaa ja itsenäinen harrastus, 17-vuotias karjaalainen Filip Elmgren kertoo. Elmgren on harrastanut rullalautailua jo viidenneltä luokalta lähtien ja tuntee paikallisen rullalautailukulttuurin perin pohjin. Elmgren kertoo harrastaneensa useita lajeja ennen kuin löysi rullalautailun. Hän on Read more…


Ronja Jacobsson, Elisa Malasniemi ja Lumi Määtä keräämässä roskia.

Siisti Biitsi -tapahtumassa siivottiin Casinon rantaa Tupankantumppeja, karkkipapereita, muovikääreitä ja tölkkejä. Muun muassa sellaisia roskia löytyy Hangon rannoilta, kun niitä ryhtyy keräämään. -Tupakantumppeja on aina eniten, sanoo Ronja Jacobsson, joka osallistui kavereidensa kanssa Hangon matkailutoimiston järjestämään Siisti Biitsi -rantasiivoustempaukseen Casinon Read more…


Etelä-Uusimaan uuden Lukijan kuva-palstan ensimmäinen kuva on lähetetty Hangosta. Hauskasta liekkikuvasta saattaa löytää esimerkiksi Einsteinin, sarvipään tai Trumpin, tai vaikkapa korona-ajan ihmisen kasvomaskin kera. Odotamme mielenkiinnolla lukijoidemme kuvalähetyksiä! Lähetä meille ottamasi kuva täyttämällä Lukijan kuva -sivulla oleva lomake tai laita Read more…


Etelä-Uusimaan juhannusristikon ratkaisseiden kesken arvotun kahvipaketin saa Matti Lehto Inkoosta. Etelä-Uusimaan juhannusristikon ratkaisu  Lataa PDF (1,4 Mt) Kiitos kaikille osallistumisesta!


Etelä-Uusimaan helatorstairistikon ratkaisseiden kesken arvotun kahvipaketin saa Anna Honkavuo Hangosta. EU-Vappuristikon ratkaisu  Lataa PDF (1,46 Mt) Kiitos kaikille osallistumisesta!


Tarjosimme sanaristikoiden täyttämisestä kiinnostuneille lukijoillemme ajanvietettä vappuviikonloppuun. Lataa nyt itsellesi Kari Päivärinnan laatiman ristikon ratkaisu. Etelä-Uusimaan vappuristikon ratkaisseiden kesken arvotun kahvipaketin saa Pentti Pinola Karjaalta. Kiitos kaikille osallistumisesta! EU-Vappuristikon ratkaisu Lataa PDF (8,4 Mt)


Tarjoamme nyt sanaristikoiden täyttämisestä kiinnostuneille lukijoillemme ajanvietettä vappuviikonloppuun. Lataa itsellesi Kari Päivärinnan laatima ristikko. Voit joko tulostaa sen tai täyttää laitteellasi, jossa tulee olla PDF-lomakkeiden täyttämiseen sopiva sovellus. EU-Vappuristikko Lataa PDF (8,3 Mt)

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ