
Tiistai-ilta pyhitettiin miesten SM-käsipallossa hyvälle sapuskalle ja henkiin herätetyille ruumiille. Tammisaaren palloiluhallissa EIF ei mahtanut mitään Cocksille, joka jylläsi voittoon maalein 19-39 (10-15). Riihimäkeläisten kolmen tähden pelaaja Teemu Tamminen avasi käsipalloliiton raportissa syitä murskavoitolle.
-Oli niin hyvä valmistautuminen peliin, lihapiirakka kahdella nakilla ja ennen peliä vielä berliininmunkki, Tamminen herkutteli kieli poskella.
Kieli pitkänä verkkoa venyttänyt Cocks-legenda ja pääsarjan kaikkien aikojen maalikunkku ylitti Tammisaaressa 3 500 osuman rajapyykin. Hän on vain hieman jäljessä koko EIF:n seurahistorian saldoa, sillä tammenlehdet saavuttivat joukkueena 4 000 pääsarjamaalin virstanpylvään. Kokonaispottia komistettiin tiistaina ensimmäisen 22 minuutin aikana suotuisasti, kun kotijoukkue kiskoi umpikujiinkin ajautuneista hyökkäyksistä häkkejä.
Tilanteesta 9-9 alkoi kuitenkin alamäki, jolle ei loppua tullut. Aikalisänsä jälkeen ilman maalivahtia tylyä tulosta rummuttanut Cocks näytti vetävän tuhoisalla seitsemän vastaan kuusi -hyökkäyksellään jalat EIF:n alta, eikä isäntien pelistä tullut enää mitään.
Vihreäpaidat hakkasivat kerta toisensa jälkeen päätä seinään hedelmättömillä kaukoheitoilla ja vaisu hyökkääminen johti myös puolustusinnon laantumiseen. Tosin Christian Bergille purskahti vähän liikaakin intoa, kun Niko Hållmaniin kohdistunut jenkkifutistaklaus tuotti suoran punaisen kortin. Cocks ei tehnyt viidellä yrityksellään yhden yhtä maalia yhdeksästä metristä, vaan murjoi kaikki kaapit kuudesta (31) ja seitsemästä metristä (3) sekä tyhjään maaliin (5).
EIF:ltä kysytään ryhtiliikettä lauantaina, kun häntäpään kamppailuun vieraaksi saapuu Åbo IFK.
Ottelutilastot
EIF: Liam Hagman 6/16, Noah Hagman 6/10 (7 m 1/1), Guga Utmelidze 3/9, Alexander Muller 2/5, Isac Hagman 1/4, Marckus Östberg 1/2, Niklas Westerholm 0/2, Edvin Holmberg 0/1, Christian Berg 0/1. Heittojakauma 6 m 6/13, 9 m 12/35. Maalivahdit Lazar Minic (34 min.) 6 torjuntaa, Arthur Ljung (26 min.) 6. Jäähyt 3 x 2 min + Berg punainen kortti, pallonmenetykset 23.
Cocksin parhaat: Teemu Tamminen 7/9 (7 m 3/4), Santeri Vainionpää 6/8, Joona Tamminen 6/7. Maalivahdit Vitali Shitsko (38 min.) 12 torjuntaa, Eetu Nokkala (12 min.) 2, Eemeli Laitaharju (10 min.) 2. Jäähyt 1 x 2 min, pallonmenetykset 14.
Kohtalainen esitys
Torstaina ja lauantaina eurocupin ottelut tahkonnut BK-46 saapui rahtusen nuutuneena Pirkkolan pyhättöön, missä karjaalaiset kaatoivat Dickenin 24-31 (14-17). Päävalmentaja Andreas Rönnberg ei odottanut suojateiltaan kovin eläväistä esitystä.
-Olimme vähän ”zombeja” viime viikon kovien kamppailujen jälkeen ja tiesin, ettei peli tule tänään näyttämään niin hyvältä. Voitimme kuitenkin lopulta ihan kohtalaisella esityksellä, hän totesi.
Lauantaina eurocupissa nollille jäänyt Sebastian Säkkinen otti vahingon takaisin korkojen kera, Oliver Nordlund teki avausjaksolla mitä huvitti ja umpitarkkaa työtään jatkanut Igor Skyba oli viivalla jälleen erehtymätön.
Ilman Miska Henrikssonia pelannut BK koki ensipuoliskolla vaikeuksia vasenkätisen Tristan Illmanin pysäyttämisessä, mutta toisella jaksolla kotijoukkueelta pysähtyi likimain kaikki. Yksinäisenä maalivahtina kokoonpanossa ollut Freddy Wickström torjui mallikkaasti ja maalin kehikotkin auttoivat armeliaasti. BK-46 kohtaa tulevana lauantaina kärkikoitoksessa kotonaan HIFK:n.
Ottelutilastot
BK: Sebastian Säkkinen 10/12 (7 m 1/1), Oliver Nordlund 9/14 (7 m 0/1), Igor Skyba 5/5, Oleksii Shcherbak 2/7, Ivan Roos 2/4, Jac Karlsson 1/3, Paul Landell 1/1, Freddy Wickström 1/1, Albert Löfgren 0/6, Jonathan Roos 0/3. Heittojakauma 6 m 22/33, 9 m 6/20, tyhjä maali 2/2. Maalivahdit Freddy Wickström (60 min.) 14 torjuntaa. Jäähyt 0 x 2 min, pallonmenetykset 8.
Dickenin parhaat: Max Granlund 5/10, Tristan Illman 4/7. Maalivahdit Fredrik Parvinen (60 min.) 18 torjuntaa. Jäähyt 2 x 2 min, pallonmenetykset 15.













