Suosituksia päivitettiin – vapaaehtoinen punkkirokote paikallaan läntisellä Uudellamaalla


Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin viime vuonna noin 120 puutiaisaivotulehdustapausta, mikä on hieman vähemmän kuin huippuvuonna 2021, jolloin tapauksia oli liki 150. Aiempina vuosina tapauksia on ollut alle sata.

-Trendi raportoitujen tapausten määrässä on ollut nousujohteinen jo yli 10 vuotta. Tätä selittää esimerkiksi ilmastonmuutos ja myös ihmisten tietoisuus puutiaisvälitteisistä taudeista voivat osaltaan selittää tapausmäärien kasvua, THL:n tutkija Henna Mäkelä sanoo.

Vuosien 2018-2022 seurantatietojen perusteella puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on ollut korkein rannikkoseutujen kunnissa (38-46 tapausta / 100 000 asukasta). Lohjalla ilmaantuvuusluku on ollut 16. Lähes kaikki tartunnat on todettu henkilöillä, joilla ei ollut rokotussuojaa. Rokotussuojasta onkin tärkeää huolehtia erityisesti silloin, jos asuu alueella, joka kuuluu kansallisen rokotusohjelman piiriin, THL neuvoo.

Suositus läntiselle Uudellemaalle

Laitos antaa suosituksia myös kansallisen rokotusohjelman ulkopuolisille alueille. Riskialueiden suositukset perustuvat ilmaantuvuuteen ja tapauskohtaiseen harkintaan. Monet etenkin saaristo- ja rannikkoseudun kunnista kuuluvat puutiaisaivokuumeen riskialueeseen.

-THL seuraa puutiaisaivotulehduksen esiintymistä kunnittain. Tapaukset rajoittuvat usein pienille maantieteellisille alueille, joten hyödynnämme suosituksissamme myös postinumeroaluekohtaisia ilmaantuvuuslukuja, Mäkelä kertoo.

Tänä vuonna riskialueiden rokotussuosituksia on päivitetty Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Espoon saaristossa, Kauklahdessa, Hangossa ja Raaseporissa.

Raaseporissa, Hangossa ja Inkoossa omakustanteista TBE-rokotetta suositellaan kaikille luonnossa liikkuville asukkaille ja mökkiläisille. THL suosittelee rokotuksia sellaisilla alueilla, joilla puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus ylittää viisi tapausta 100 000 asukasta kohti.

Raaseporissa rekisteröitiin kaikkiaan 14 TBE-tapausta vuosina 2018-2022. Näistä tapauksista kuusi kohdistuu vuoteen 2022. Taudin keskimääräinen ilmaantuvuusluku on ollut seurantajaksolla kahdeksan tapausta 100 000 asukasta kohti.

Hangossa tapauksia on ollut kolme vuosien 2018-2022 seurantajaksolla. Näistä kaksi kirjattiin vuodelle 2022. Keskimääräinen ilmaantuvuusluku on ollut Hangossa 6,7 tapausta 100 000 asukasta kohden. Inkoossa keskimääräinen ilmaantuvuusluku on ollut viiden vuoden seurantajaksolla vastaavasti 9,7. Inkoossa rekisteröitiin neljä tapausta vuosina 2018-2022, viime vuonna ei yhtään.

Suojaudu punkin puremalta

TBE-rokote suojaa vain viruksen aiheuttamalta puutiaisaivotulehdukselta. Se ei suojaa muilta puutiaisten eli punkkien välittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta, eikä se estä punkkeja tarttumasta ihoon. Kaikkia punkin levittämiä tauteja voi torjua suojautumalla punkin puremilta.

-Kun liikkuu luonnossa alueilla, missä esiintyy punkkeja, on hyvä käyttää vaaleita pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita sekä laittaa housunlahkeet sukkien sisään. Punkkeihin tehoava hyönteiskarkote voi antaa lisäsuojaa, kuten myös päivittäinen punkkisyyni. Luonnossa liikkumista ei kuitenkaan kannata rajoittaa punkkitautien pelossa. Ulkoilulla on paljon suuremmat terveyshyödyt punkkien aiheuttamaan riskiin verrattuna, Mäkelä muistuttaa.

Rokotussuosituksia koskevilla riskialueilla rokotettava kustantaa rokotussarjan itse. TBE-rokotteen reseptin voi pyytää soittamalla omalle terveysasemalle. Rokote ostetaan apteekista ja sen jälkeen varataan rokotusaika verkosta tai puhelimitse. Myös yksityiset terveyspalveluyritykset tarjoavat rokotuksia.

Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna Espoon Suvisaaristoon. Taudin ilmaantuvuus on noussut alueella merkittävästi viiden vuoden aikana.

Lohjalla kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat mm. Virkkala ja Kirkniemi Raaseporin naapurissa. Rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia, ja niihin ovat oikeutettuja kaikki alueen kolme vuotta täyttäneet vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Rokotussarjaan kuuluu kolme rokoteannosta. Rokotussarja on hyvä aloittaa viimeistään kevään alussa. Kolmas rokoteannos annetaan seuraavana vuonna.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ