BK:lle neljäs huti peräjälkeen


Jac Karlsson mässäili maaleilla Helsingissä, mutta se oli kapteenille laiha lohtu. BK kärsi jo neljännen perättäisen tappionsa.(Arkistokuva)

Ei kulje kummoisesti käsipallonpeluu BK-46:n edustusmiehistöltä tällä hetkellä. Karjaalaiset kärsivät torstaina SM-liigassa vierastappion HIFK:lle lukemin 29-28 (14-15) ja ovat ennen lauantain päätöskierrosta kolmantena ylemmässä jatkosarjassa.

BK:lle kyseessä oli neljäs perättäinen tappio ja siitä onkin aikaa, kun oli viimeksi näin pitkä putki päällä. Täytyy kelata kauteen 2015-2016, jonka hyytävimpänä hetkenä muistetaan kaikkien kauhistukseksi hävitty kotiottelu Riihimäen Dynamolle.

Nyt ei sotketa niin syvissä vesissä, vaan neljästä tappiosta kolme on tullut yhden maalin erolla ja niistä kaksi olisi tuonut tasapelin, jos viime sekunnin avopaikat olisi hyödynnetty. Tilanne on kaikesta huolimatta edelleen se, että voittamalla jatkosarjan viimeisessä ottelussa kotonaan Grankulla IFK:n sijoittuu BK kakkoseksi ja menee suoraan välieriin. Tappio johtaa koukkaamiseen puolivälierien kautta.

Kesyä kurinpitoa

HIFK ei ollut päihittänyt BK:ta neljään vuoteen eikä nytkään pitänyt olla stadin kingien vuoro loistaa. Riveistä kun puuttuivat yhteensä 260 maalia tehneet yhdeksän metrin rohmut Rui Rolo, André Udd ja Oscar Udd.

BK:kin on tuskaillut miehistövajetta ja viime viikon maajoukkuekomennukset koettelivat harjoitusvahvuutta, mutta valmentaja Andreas Rönnbergin mielestä vaakakuppi oli silti heille kallellaan.

-Meillä on laajempi materiaali kuin HIFK:lla. Oma panos ei vain ollut tarpeeksi hyvä ja HIFK pelasi paremmin, hän myönsi.

Kotijoukkueelta uupui valtavasti heittovoimaa, mutta se teki silti tuhojaan yhdeksästä metristä (13/22). Maajoukkuesentteri Viktor Grönmark onnistui sekä leipälajissaan viivalta että sivulajissaan yhdeksän metrin kaarella, jossa hän kostautui yllättävän vaaralliseksi.

Sen huomasi myös puolustuspään tukipilari Miska Henriksson, jonka ohi Grönmark pyörähteli kuin yksirenkainen härkävaunu. IFK-nuorukainen sivusi liigan maaliennätystään täydellä kympin kimpulla.

Vladimir Knopinski oli niin ikään kahden tulen uhka, kun hän osui paraatipaikaltaan laidasta, mutta myös kaukoheitoillaan. HIFK käskytti usein kaksi pelaajaa viivalle, jolloin pakkeja oli vain kaksi, tai vaihtoehtoisesti toinen laita ammotti tyhjänä. BK meni tästä epäjärjestyksestä hämilleen ja reagointi puolustuksessa oli turhan kesyä.

-Puolustuksesta puuttui intensiteetti ja aggressiivisuus. Asenne ei ollut oikealla tasolla, Rönnberg kommentoi.

Märkää ruutia

Raaseporilaisten maalinteko ei ehkä ole ollut asenteesta kiinni, mutta tarkkuudesta ja kylmäpäisyydestä on viime aikoina ollut pulaa. Jälleen kerran BK hukkasi muutaman läpiajon ja pari pilkkuakin pysähtyi varaveskari Kalle Alanderin pitkiin koipiin.

Kuuden metrin viimeistelyissä törmättiin liian usein ykköshäkkäri Bogdan Klepaan tai maalikehikoihin. Kuvaava sekvenssi marginaalien kääntymisestä polkkanuttuja vastaan saatiin lopussa, kun Jonathan Ekman täräytti isosta paikasta tolppaan ja Klepa linkosi sivurajalta pallon tyhjään karjaalaispömpeliin (27-26).

-Hyökkäyksissä tuli liikaa ohiheittoja tai tolppia. Pistämällä pallot sisään olisimme voittaneet tämän ottelun, Rönnberg tuumi.

Laitureiden osumaprosentti (5/13) ei ollut tyydyttävällä tasolla. Igor Skyba väänsi viivalta eniten maaleja sitten lokakuun päivien, mutta sortui lopussa turhauttavaan hyökkäyspään jäähyyn esteltyään Grönmarkia rahtusen rujosti. BK menetti pallon ja Grönmark sivalsi hetken päästä ratkaisevan 28-26 -osuman.

Yhdeksässä metrissä BK:n tulivoima ei tahdo riittää, vaikka Jac Karlsson piiskasikin siihen ryhtiä. Kapteeni kiskoi suurimman maalimääränsä sen jälkeen, kun hän palasi kotikonnuilleen syksyllä 2019.

Ottelutilastot

BK-46: Jac Karlsson 9/12 (7 m 4/4), Igor Skyba 5/8, Robin Sjöman 4/7, Sebastian Säkkinen 3/7 (7 m 0/1), Oliver Nordlund 3/3, Jonathan Roos 2/4, Miska Henriksson 1/3, Jonathan Ekman 1/3, Linus Sjöman 0/2 (7 m 0/1).
Hankitut 7 m: Skyba 3, Henriksson 2, R. Sjöman.
Maalivahdit: Miksu Heinonen (48 min.) 15 torjuntaa, Rony Léven (12 min.) 2.
Jäähyt: Skyba 2 x 2 min, Säkkinen, Henriksson 2 min. Maalit 4-4.
Pallonmenetykset: 10.

HIFK:n parhaat: Viktor Grönmark 10/13, Vladimir Knopinski 8/11 (7 m 1/1), Jakob Meinander 4/5. Maalivahdit Bogdan Klepa (60 min.) 13 torjuntaa, Kalle Alander 2 (7 m). Jäähyt 6 x 2 min (maalit BK:lle 7-5), pallonmenetykset 7.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ