LNG-terminaalilaiva kiinnitettiin laituriin Inkoossa


Lähes 300-metrinen LNG-terminaalilaiva Exemplar aloitti lähestymisen Inkoon satamaan luotsien ja hinaajien tukemana keskiviikkona aamupäivällä. Kello 10.30 aikoihin hinaajat käänsivät jo alusta sataman edustalla laituriin kiinnittämistä varten, kaasuterminaalialushankkeesta vastaava Gasgrid Finland tiedotti sosiaalisessa mediassa.

Nesteytettyä maakaasua sisältävällä aluksella turvataan Suomessa kaasun saatavuus pitkälle tulevaisuuteen, ja sillä korvataan Venäjältä Suomeen aiemmin tulleita kaasutoimituksia. Laiva sisältää täyteen lastattuna noin 68 000 tonnia nesteytettyä maakaasua.

Exemplar kiinnitettiin teräspollareihin, jotka on ankkuroitu peruskallioon yhteensä yli sadalla porapaalulla. Rakennevahvuudet ja vetolujuudet ovat moninkertaiset tavanomaiseen laivaliikenteeseen verrattuna. Lisäksi satamasta on rakennettu 2,2 kilometrin pituinen kaasun yhdysputki Gasgridin kaasunsiirtoverkostoon.

Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström (r) tiedotti olevansa tyytyväinen laivan saapumisesta.

-Tarvittava kaavamuutos Joddbölen alueelle hyväksyttiin ennätyksellisen nopeasti vajaassa puolessa vuodessa. Tuntuu myös hienolta, että alus on viimein täällä auttamassa meitä selviämään energiakriisistä, Wickström kommentoi.

Hän toivoo myös, että Suomi houkuttelisi vihreää siirtymää edistäviä investointeja, sillä niiden mahdollisuuksia ei ole täällä vielä hyödynnetty.

-Kunta on jo jonkin aikaa saanut erittäin myönteistä palautetta uusien yritysten perustamismahdollisuuksista Joddbölen alueelle. Tiedotusvälineissä olleiden tietojen mukaan vireillä on kaksi hanketta, jotka voisivat sijoittua sinne, jos kaikki menee hyvin. Toivottavasti tämä on vasta alkua, Wickström sanoo.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ