Perjantaiklubit alkavat Karjaalla


Faces ja karjaalainen ravintola Köttkontrollen ovat aloittamassa perjantai-iltoihin uutta musiikkitoimintaa.

Ensimmäinen Friday club järjestetään tulevana perjantaina 9. syyskuuta. Ensi-illan esiintyjät ovat Juippi & Juippi, eli Mikko Perkoila ja Jukka Haikonen, jotka tulevat esittämään ”Ameriikan ihmeitä” dobrolla, mandoliinilla, kitaralla ja huuliharpulla.

Klubi-iltojen ohjelma tulee koostumaan pääosin erilaisia tyylilajeja edustavista bändeistä idealla kaikki hyvä kelpaa.

-Ohjelmassa voi olla toisinaan myös runoiltoja ja vaikkapa tarinan kerrontaa, ja ehkä keskusteluakin jostain ajankohtaisesta aiheesta. Musiikki on kuitenkin pääosassa. Ravintolan seinille pyritään myös saamaan näytille taiteilijoiden teoksia, Börje Mattsson kertoo.

-Ohjelma järjestetään pääosin ravintolan katukerroksessa ja lisäksi kellarikerroksessa on mahdollisuus jatkoille ja discoilloille, Köttkontrollenin ravintoloitsija Magnus Svennblad sanoo. Jonkin aikaa nimellä Orfeus toiminut ravintola on ottanut uudelleen käyttöön kansan suussa vakiintuneen entisen nimensä.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ