Rajavartiolaitos perustaa uuden tukeutumispisteensä Lappohjan satamaan


Laiva Lappohjassa
Ulkovartiolaiva Turva otti tuntumaa Lappohjan satamaan jo talvella. Myös Tursas ja Uisko saavat sieltä uuden tukeutumispisteen vuoden 2023 alusta.

Rajavartiolaitos perustaa Lappohjaan tukikohdan ulkovartiolaivojen tukeutumispisteeksi. Rajavartiolaitoksen mukaan uusi tukikohta parantaa sen toimintakykyä ja valmiutta merellisissä tehtävissä toiminnan kannalta keskeisellä merialueella.

Rajavartiolaitos on tehnyt vuokrasopimuksen Lappohjan satama-alueen rakenteiden ja tilojen vuokraamisesta Port of Lappvik Ab:n kanssa. Tähän kuuluu sekä laituri että tukeutumis- ja varastotilat.

Lappohjan satamaa tulevat käyttämään Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaivat Turva, Tursas ja Uisko. Hankoniemelle perustetaan myös ympäristövahinkojen torjunnan varastokokonaisuus, mikä parantaa varautumista ympäristövahinkojen torjuntatehtäviin. Lappohjan tukikohta tulee palvelemaan myös venepartioita.

Vartiolaivat ajurina

Uuden tukikohdan myötä Rajavartiolaitos luopuu Tammisaaren merivartioasemasta Baggössä sekä Pansion tukikohdan käytöstä. Merivartioasema saa uuden tukikohdan Lappohjasta.

-Irtaannumme vähitellen Tammisaaren asemalta ja keskitämme toiminnot Lappohjaan. Olemme etsineet jo kauan tukeutumispistettä laivoillemme, ja tämä oli uusien tilojen etsinnässä merkittävin ajuri. Sopiva paikka löytyi sitten onnekkaasti Lappohjasta, johon saadaan keskitettyä myös muita toimintoja, Rajavartiolaitoksen esikunnan kiinteistöyksikön kehittämispäällikkö Vesa Rakkola kertoo. Lappohjaan saadaan myös huoltomahdollisuudet ja tilat telakointiin.

Ulkovartiolaivat siirtyvät tukeutumaan Lappohjan satamaan vuoden 2023 alusta. Raja- ja merivartiokoulun merellinen koulutus siirretään Pansiosta Nauvon merivartioasemalle, jossa koulutustoiminta aloitetaan keväällä.

Rajavartiolaitoksen päätehtävät ovat rajavalvonta maarajoilla ja merialueella, henkilöliikenteen rajatarkastukset maarajan ylityspaikoilla, satamissa ja lentoasemilla, pelastustoiminta erityisesti merialueella ja sotilaallinen maanpuolustus.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ