Etelä-Uusimaa

Mestarit areenalla


Esittelyssä BK-46:n mestarijoukkueen pelaajat.

Maalivahdit

Miksu Heinonen: Torjui pitkään kakkosvahtina ykkösjehujen varjossa, kunnes pääsi toissa kaudella näyttämään kynsiään vastuuveskarina. Rony Lévenin saapuminen uhkasi sysätä konkarin jälleen kakkoskuskiksi, mutta mitä vielä. Miksu oli elämänsä vedossa ja kantoi pudotuspeleissä päävastuun tolppien välissä. Loisti viimeisessä finaalipelissä koko 178-senttisellä varrellaan. Yli 300 ottelua BK-paidassa pelannut Miksu kasvoi 31-vuotiaana mestarivahdin mittoihin.

Rony Léven: SIF:n luottohäkkäri siirtyi Karjaalle menestys mielessään ja menestystä hän sai. Muodosti Heinosen kanssa erinomaisen parivaljakon, josta ainakin toisella kulki lähes joka pelissä vähintään kohtuullisesti. Ei enää finaaleissa paljon pelannut, mutta antoi jykevän panoksensa kolmannen ottelun voittoon.

Niclas Zweigberg: Eliittiuransa jo käytännössä lopettanut opettaja lähti vielä kokeilemaan siipiään divarista liigaan. Kyllä kannatti, sillä ”Zweije” kohosi kannattajien keskuudessa lähes kulttivahdin asemaan. Mies kuunteli pää pyörällä fanien mylvintää välierissä Cocksia ja finaalissa Dickeniä vastaan, kun hän asettui rankkareita torjumaan. Eikä pelkästään asettunut, vaan myös torjui.

Yhdeksän metrin pelaajat

Nico Rönnberg: ”Heittää liikaa, ei osaa puolustaa, valittaa koko ajan”… ja lopulta voittaa. Persoona ei kaikkia miellytä ja voi olla kentällä pottumainen tyyppi, mutta kilpailuhenkisyys ja voitontahto määrittää tekemistä. Edelleen maan taitavin, vaarallisin ja ahnain maalintekijä. Maalipörssin voittaja, finaaleissa kolmeen peliin 32 häkkiä. Puolustuspelaaminenkin maittoi finaalisarjassa. Naama on kentällä välillä kuin Nasse-sedällä, mutta loppuvihellyksen jälkeen Nicosta kuoriutuu välittömästi lämmin perheenisä.

Jac Karlsson: Pelinrakentaja vailla vertaa, keskuspuolustuksen tukipilari ja joukkueen kivikasvoinen johtaja. Joutui seuraamaan pudotuspelit lehtereiltä uran ensimmäisen isomman loukkaantumisen jälkeen, mutta kapteeni supisi valmentajan korvaan aktiivisesti neuvoja ja oli hengessä mukana. Valtava tekijä BK:n nousussa takaisin Suomi-käsiksen huipulle. Ei ole vielä päässyt BK:n kanssa sopuun jatkosta.

Oscar Kihlstedt: Suurin syy sille, miten Karlssonin loukkaantumisesta kunnialla selvittiin. Siirtyi muina miehinä välipuolustajan paikalta keskuspuolustukseen ja johti Markus Viitkarin parina puolustustalkoot maaliin. Fyysisesti vahva ja teknisesti mallikelpoinen puolustaja, joka ehti nopeudellaan peittämään tilaa vähän joka puolelta. Iski finaaleissa Max Granlundin käsirautoihin. Hyökkäyspeli onnahteli finaalisarjan alussa, mutta oli kahdessa viimeisessä taistossa jälleen siinäkin tasollaan. Jatkosopimusta vielä odotellaan.

Miska Henriksson: Oli nuorempana melkoinen maalitykki, mutta tunnetaan nykyään puolustuspään erikoisosaajana. Puolustaa rotevasti, ottaa hyökkäyksessä sen minkä saa. Teki finaaleissa vain kaksi maalia ja pallo poltti käsissä, mutta puolustusmoraaliin se ei vaikuttanut. Nuori hankolainen teki huiman kehitysloikan. Pääsi edelliskaudella varusmiespalveluksestaan hädin tuskin harjoituksiin, vakuuttaa nyt mestarijoukkueen avauskuusikossa ja maajoukkueessa.

Oliver Nordlund: Omaa hankolaistoveriinsa Henrikssoniin nähden päinvastaiset vahvuudet. Hyökkäyspään jokerikortti, joka tuo vikkelillä jaloillaan rytminmuutosta. Peliaikaa tuli säästeliäästi ja teki tällä kaudella vähiten maaleja nelivuotisella BK-urallaan. Voisi pelata enemmän vaikka Siuntiossa, mutta menestystä tulee roolipelaajana BK:ssa. Oman kehittymisen kannalta vastuuta tulisi silti saada lisää.

Jonathan Ekman: Nordlundin kaltainen hyökkäyspään valtti, mutta oli vasenkätisenä pelaajana isommassa roolissa. Korvasi usein Henrikssonin oikeana pakkina ja sai vasurin ajoillaan jouhevuutta hyökkäyksiin. 19-vuotias kevytrakenteinen kaveri, jonka salamannopeita harhautuksia kelpaa ihailla. Suoritti tehtävänsä neljännessä finaalipelissä miltei täydellisesti.

Alex Lignell: Aina arvaamaton Alex on pitkän linjan kulkija ja yksi niistä harvoista nykyjoukkueen pelaajista, jotka olivat miehistössä mukana kriisikesän jälkeisellä kaudella 2014-2015. Paukutti tuolloin melkein sata maalia, nyt 19. Tahtoisi kernaasti pelata enemmänkin, mutta hyväksyy roolinsa puolustusvaihtona ja satunnaisena hyökkäysapuna. Kauden tähtihetki tuikki toisessa finaalipelissä, kun sai Kihlstedtin punakortin jälkeen vastuuta ja leipoi kauden maaliennätyksensä neljä nyyttiä.

Victor Westerlund: Varakapteeni on Lignellin tapaan edustanut BK:ta pitkään ja uskollisesti läpi hyvien ja huonojen aikojen. Vastuu jäi vähiin, mutta kokemukselle oli käyttöä. Teki finaalisarjan viimeisen maalin, joka oli Viggon ensimmäinen osuma sitten maaliskuun alun.

Marcus Ojala (12 ottelua kokoonpanossa) ja Wictor Siggberg (0) kehityspelaajina joukkueessa.

Kuuden metrin pelaajat

Sebastian Säkkinen: Vasenkätinen veijari tuulettaa maalejaan ja villitsee faneja. Isoihin peleihin syttyvä kiituri teki cup-finaalissa Cocksin verkkoon yhdeksän rysää ja paiskoi neljännessä finaalissa Dickenin pömpeliin kauden maaliennätyksensä, 11 palloa. Dicken-vahti Mikael Mäkelä koetteli uskoa finaalisarjan alussa, mutta Basti nousi jaloilleen. Kaikkea muuta kuin komea playoff-parta saa nyt vihdoin kyytiä.

Albert Lindholm: Selkeä kakkosvaihtoehto oikeaan laitaan Säkkisen takana. Käytti tilaisuutensa melko tehokkaasti hyväkseen ja kiusasi maaleillaan varsinkin Grankulla IFK:ta. Pudotuspeleissä minuutit tiukassa, onnistui neljännessä finaalissa maalinteossa sarjan ainoalla heitollaan.

Linus Sjöman: Astui vasemmassa laidassa Linus Lindbergin suuriin saappaisiin ja täytti ne mainiosti. 95 liigamaalia on kelpo korotus entiseen ennätykseen. Pudotuspeleissä huippuottelut kolmannessa välierässä Cocksia vastaan ja finaaliavauksessa. Hakeutuu vanhasta muistista myös viivalle väijymään.

Janne Korpimäki: Kahdeksan vuotta sitten maalipörssin kärjessä heilunut pikku-Korpparikin on ehtinyt jo kolmenkympin konkari-ikään. Antoi Sjömanille tulitukea, kauden kohokohtana seitsemän maalin rupeama jatkosarjan päätöspelissä Cocksia vastaan.

Jonathan Roos: Kehityspelaajan papereilla liigamiehistössä esiintynyt vasen laita tukisti lokakuussa SIF:iä seitsemällä maalilla. Ei pudotuspeleissä kuulunut enää kokoonpanoon.

Markus Viitkar: Virolainen karhu sinkautti puolustuspeliä uusiin ulottuvuuksiin. Vahva vääntäjä, joka työnsi finaaleissa maanmiehensä Armi Pärtin jorpakkoon. Sairastelut sotkivat kautta ja finaaleissa häiritsi toisessa pelissä vahingoittunut varvas. Ehti silti vakuuttaa yhtenä sarjan parhaista puolustajista, hyökkäysviivallakin kelpo kamaa. Matka jatkuu Ruotsin kakkostasolle ja BK:lla on purtavana uuden sentterin hankkiminen.

Robin Sjöman: Aloitti Zweigbergin tapaan kauden divarissa, kunnes suostui marraskuussa tuuraamaan sivussa istunutta Viitkaria. Lyöttäytyi harkinnan jälkeen mukaan loppukaudeksi, eikä päätöstä tarvinnut katua. Ei ollut ehkä entisaikojen lennossa, mutta aiheutti tyypilliseen tapaansa hämmennystä ja toi Viitkarin taustalle köriläsmäistä kokoa.

Valmentaja

Andreas Rönnberg: Pöksyt olivat Pirkkolassa pudota pelaajien heittäessä valmentajaa ilmaan mestaruuden ratkettua, mutta muutoin ei ole tarvinnut pelihousuja repiä. ”Gea” oli kentän puolella johtohahmona voittamassa edellistä mestaruutta ja ylsi nyt samaan valmentajana. Johtaa joukkoja rauhallisella otteella, mutta osaa tarpeen tullen kimpaantua. Marraskuun Dicken-tappion jälkeinen palaveri ja kissan nostaminen pöydälle johti voittoputkeen, joka päättyi vasta finaaliavauksessa. On kuin yksi jätkistä, ja käsittelee niin kokeneita kuin nuoriakin pelaajia niin että kaikki hyväksyvät roolinsa. Loi BK:n peliin juhanitammismaisen ”60 minuutin paineen”, jossa pääprinsiippeinä puolustuspään muuraaminen umpeen ja pallon vieminen jatkuvalla syötöllä nopeasti toiseen kenttäpäätyyn. Tiimiin kuuluivat myös kakkosvalmentaja Timo Oksanen, valmentaja Robin Karlsson, joukkueenjohtaja Jarkko Helander, huoltaja Kris Allamo ja fysio Lina Koskinen-Holmqvist.

(Kuva: Newspix/Mikko Stig)
Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ