BK selätti välieräpeikkonsa ja marssi finaaliin


BK:n joukkue juhli kannattajien kanssa välierien voittoa. Finaalissa vastaan asettuu Dicken.
BK:n joukkue juhli kannattajien kanssa välierien voittoa. Finaalissa vastaan asettuu Dicken.

BK-46 ei viettänyt ikuista vappua, eikä varsinaisesti iloistakaan.

-Sanoin jätkille pukukopissa, että nyt ei sitten ole aika millekään ”glada vappen” -meiningille. Työ on kesken, päävalmentaja Andreas Rönnberg tähdensi.

Ilmapallot saavat paukkua myöhemmin, vappuaattona Karjaan urheiluhalli täyttyi rantapalloista. Niitä heitettiin yleisöstä Riihimäen Cocksille, jonka valtakausi miesten SM-käsipallossa päättyi tylysti. BK vei välieräsarjan kutkuttavan kolmannen koitoksen nimiinsä 31-27 (14-13) ja eteni finaaliin voitoin 3-0.

Cocks oli rohmunnut edelliset kahdeksan mestaruutta, mutta nahistelee nyt pronssista Grankulla IFK:ta vastaan. BK kohtaa finaalissa Dickenin, joka päihitti välierissä Granin yhtä yrmeästi 3-0.

Dicken on ollut Cocksin mestaruusputken aikana loppuottelun häviävänä osapuolena kuudesti, kun taas BK:n viimeisin finaalireissu on keväältä 2017. Mestaruutta ei ole Karjaalla juhlittu sitten vuoden 2006.

Peikolle kyytiä

Vakuuttavista otteista huolimatta lauantain pelin yllä pälyili peikko, joka muistutti viime kauden hukatusta 2-0 -johdosta välierissä Dickeniä vastaan. Lyömällä naulan Cocksin arkkuun BK pääsi lopultakin peikosta eroon.

-Voi sen niinkin sanoa. Meidän olisi pitänyt Dicken silloin voittaa ja tänään pidimme huolen siitä, ettei vastaavaa tapahdu, Rönnberg totesi. Laituri Sebastian Säkkinenkin oli hyvin huojentunut.

-Henkilökohtaisesti otin viime kauden välierätappion todella raskaasti. En ole koskaan päässyt pelaamaan finaaleissa ja otti koville hävitä välierissä, kun olimme niin lähellä viedä senkin sarjan 3-0. Nyt ne finaalipelit viimein koittavat, hän intoili.

Cocks-leirissä uskottiin vielä peikon voimiin.

-Varmasti viime kauden tapahtumat vielä jossain mielen sopukoissa BK:n pelaajilla olivat. Ajatuksemme oli, että kunhan tänään voitamme, niin sarja voi vielä hyvinkin kääntyä meille. Vähän jäi vajaaksi, laituri Roni Syrjälä totesi.

Juurta jaksain

Cocks paransi sarjan edetessä peliään, eikä BK tahtonut suin surminkaan enää maanantaina jatkaa painia Riihimäellä. Kolmas kamppailu oli tiukin taisto, ja siinä missä keltapaidat olivat aiemmissa peleissä piipahtaneet johtoasemassa vain alkuminuuteilla, niin nyt he olivat edellä vielä vartti ennen loppua. BK oli hallinnut kontraustilastoa suvereenisti, mutta tällä kertaa isännät tyytyivät siinä vähempään ja Cocksin osakkeet nousivat.

-He saivat vedettyä tempoa alas, emmekä päässeet enää samalla lailla juoksemaan, kahdesti osunut Säkkinen sanoi.

BK:lle sattui heikkoja jaksoja ja toisella puoliskolla pallonmenetyksiä tuli epätyypillisen runsaat yhdeksän kappaletta. Cocks kaatui saappaat jalassa ja BK joutui tekemään voiton eteen kaikkensa.

-Tiesin että tästä pelistä tulee juuri tällainen hirveä vääntö. Osa pelaajista viihtyy näin tasaisen ja kiihkeän ottelun luomassa painetilassa, kun taas osalle sen käsitteleminen on vaikeampaa, valmentaja mietti.

Nico Rönnbergiä ei käynyt pysäyttäminen, vaikka Roni Syrjälä heitettiin välillä päällystakiksi.

Nico Rönnberg oli painekattilassa kuin kotonaan ja piti toisella jaksolla hetken yksinään kotijoukkuetta pinnalla. Kovaa kohtelua Cocksilta saanut heittohirmu totesi kropan olevan siinä kunnossa, että siitä irtoaa juuri ja juuri 14 maalia.

-Tunnen vastuuta siitä ja muut varmasti odottavatkin, että menen täysillä tilanteisiin ja maalintekoon. Se tarttuu muihinkin pelaajiin. Meillä on niin hyvä joukkue, että hoidamme kyllä nämä haastavammatkin ottelut, kunhan laitamme kaiken peliin, Nico sanoi.

Cocksille olivat hyvät neuvot kalliit.

-Kokeilimme Nicon kanssa vähän kaikkea. Otimme hänet erikoisvartiointiin ja hetken se toimikin, mutta sitten muille jäi liikaa tilaa. Puolustimme perussapluunalla ja saimme muilta tehoja pois, mutta sitten Nico teki maaleja, Syrjälä levitteli käsiään. Mitäpä Säkkinen Nicon pelissä näki?

-Sen, että hän on Rönnberg. Ei siitä tarvitse enempää sanoa.

Neuvosta vaari

Oscar Kihlstedt on ollut vähintään yhtä arvokas pelaaja kuin Rönnberg, eikä hänelle paljon huilihetkiä välierissä tullut. Isot minuutit ehkä lauantaina jaloissa painoivat, sillä keskuspuolustuksen komentajalla oli 45 minuutin kohdalla vielä kiikaritehot. Lopussa hän teki kuitenkin kolme maalia perätysten ja lopetti vieraiden pyristelyn. Kihlstedt on taannut sen, ettei Jac Karlssonin puuttuminen ole koitunut turmioksi.

BK:n puolustus oli Cocksille myrkkyä. Tässä karjaalaisten piirittämäksi ja hankalaan heittoon on ajautunut Vitalie Nenita.

-Pelkäsin Jacin poissaolon näkyvän ennen kaikkea puolustuksessa, mutta Oscar on johtanut sitä todella hienosti. Pystymme vaihtamaan Markus Viitkaria ja Robin Sjömania hänen vierellään keskellä ja lisäksi Miska Henriksson ja Alex Lignell ovat kasvaneet puolustuspelaajina paljon. He osaavat puolustaa aiempaa fiksummin, Andreas Rönnberg totesi.

Maalivahdit kuljettivat vappuaattona viestikapulaa, sillä Miksu Heinonen ja Rony Léven elivät omat tähtihetkensä, ennen kuin kolmoskoppari Niclas Zweigberg teki yhden tärkeimmistä torjunnoista tilanteessa 28-26.

1-divarin akatemiajoukkueessa kauden aloittanut ”Zweije” tuskin syksyllä kuvitteli, että täysi halli hoilaa pudotuspeleissä hänen nimeään rankkaripelastuksen jälkeen. Piotr Rybski oli ollut seitsemän metrin viivalta virheetön, kunnes Zweigberg sai pitkät raajansa tielle.

-Sanoin hänelle penkillä, että menet sisään, seisot viivalla ja torjut heiton. Niin hän teki, valmentaja nauroi.

Viimeinen askel

Zweigberg on vain yksi niistä pelaajista, jotka kantavat kortensa kekoon tähtien takana. Leveästä ringistä löytyy aina joku, joka tulee toviksi pelaamaan hyvät minuutit. Kuten Jonathan Ekman, joka lopussa alusti ajoillaan Kihlstedtin maaleja.

-Meillä on hyviä roolipelaajia ja pidän siitä, kun pelaajat hyväksyvät ja sisäistävät roolinsa joukkueessa. Peliaikaa ei välttämättä tule kuin 10 minuuttia, mutta sinä aikana pitää tuoda osaamistaan peliin, valmentaja sanoi.

BK:n ja mestaruuspokaalin välissä on enää yksi este eli Dicken, joka aiheutti polkkapaidoille viimeisimmän tappion marraskuun päivinä. Sen jälkeen BK on voittanut liigassa 16 ottelua peräjälkeen.

-Heidän on muutettava ja keksittävä jotain uutta, jos aikovat meidät päihittää, Nico Rönnberg linjasi.

Ennen kaikkea Dickenin pitää vähintään kerran hakea voitto Karjaalta, missä BK ei ole hävinnyt tällä kaudella peliäkään. Lauantaina yli 700 katsojaa loi halliin valtavaa hurmosta, joka tuskin finaaleissa laantuu.

-Missään muussa hallissa ei saada Suomessa tällaista tunnelmaa aikaan. Rakastan näitä pelejä tämän yleisön edessä, Säkkinen hehkutti.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ