Kevätjäätä Hangon kirjaston galleriassa


Nuoren hankolaistaiteilijan Adrian Sundbergin osaamiseen voi tutustua kirjaston galleriassa huhtikuun 8. päivään saakka esillä olevassa näyttelyssä.

Harmauden ja autiuden kauneus

20-vuotias hankolaistaiteilija Adrian Sundberg esittää osaamistaan Kevätjää -nimisessä näyttelyssä Hangon kirjastossa huhtikuun 8. päivään saakka.

Maalaukset on tehty musteella, vesiväreillä ja akryylimaalilla paperille. Mukana on myös muutama akryylimaalaus kankaalle sekä keramiikkaveistoksia.

Inspiraationsa lähteiksi Sundberg kertoo itämaisen taiteen ja filosofian, luolamaalaukset, muinaiset uskomukset ja talvisen meren. Näyttelyn teemoja ovat harmauden kauneus sekä vakavuuden ja leikkisyyden yhdistäminen.

Vaikka näyttelyn yleisilme onkin harmaa, sen tarkoituksena ei ole tekijänsä mukaan kuvata ahdistusta, turhautumista tai synkkyyttä, vaan päinvastoin kyse on pitkälle sovelletusta positiivisuudesta ja kyvystä nauttia haikeudesta, ankeudesta ja koleudesta.

Luolamaalaukset kiinnostavat Sundbergia siksi, että kalliopiirrosten tikku-ukoissa on jotain tökeröä ja lapsellista, mutta samaan aikaan mystistä ja ikiaikaista vakavuutta sekoittuneena leikkisyyteen ja naiiviuteen.

-Tämä kummallinen yhdistelmä on näyttelyni pääteema, Sundberg kertoo kiehtovasta ristiriitaisuudesta.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ