BK:n joukkueessa koronatartuntoja


Karjaan BK-46:n käsipallomiehistön pelaajalla todettiin viime viikolla koronatartunta ja joulun kynnyksellä seurassa odotettiin altistuneiden joukkueen jäsenten testituloksia. Keskiviikkona aamupäivällä seuran puheenjohtajan Roger Roosin tiedossa oli jo neljä tartuntaa joukkueeseen kuuluvien keskuudessa ja saman verran tartuntoja oli varmistettu myös henkilöiden lähipiirissä. Testejä jatkettiin edelleen.

-Koko joukkue on ollut karanteenissa maanantaista lähtien. Kaikki ovat karanteenissa 10 päivää, vaikka testitulos olisi ollut negatiivinen, sillä vielä ei tiedetä onko kyseessä omikronmuunnos. Aika näyttää, miten paljon uusia tartuntoja vielä ilmenee. Oli selvää, että jossain vaiheessa mekin joudumme tämän kohtaamaan, kun tautitilanne on mikä on, ja ihmiset kuitenkin jonkin verran ympäriinsä liikkuvat, Roos sanoo. Joukkueen karanteeni jatkuu joulukuun 28. päivään saakka.

Keskiviikolle suunniteltu SIF-BK-ottelu siirrettiin myöhempään ajankohtaan jo sunnuntai-iltana, kun siuntiolaisleiristä tiedotettiin koronan piinaavan joukkuetta. Lauantaina Karjaan Cocks-ottelussa merkillepantavaa oli, että vain hyvin harvat halliin pakkautuneista ihmisistä käyttivät kasvomaskia.

-Me emme voi muuta kuin suositella maskin käyttämistä ja sitten se on jokaisesta itsestään kiinni, miten toimii. Koronapassin kysymme kaikilta, mutta maski on vapaaehtoinen. Olin kyllä yllättynyt kuinka harvalla maski lauantaina oli, Roos sanoo.

Pandemia on taas kiristänyt otettaan ja seuroissa on kasvava huoli ovien sulkeutumisesta yleisöltä.

-Huoli on iso. Täytyy nyt katsoa, mitä päätöksiä tehdään, mutta pahoin pelkään että tammikuussa pelataan taas tyhjissä halleissa, Roos ennakoi alkuviikolla.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ