Raaseporin sairaalassa 10 koronatartuntaa


Raaseporin sairaalassa Tammisaaressa on todettu viime viikolla ja kuluvan viikon aikana koronavirustartunta kahdeksalla potilaalla, jotka eivät olleet osastohoidossa koronavirustartunnan vuoksi. Lisäksi koronavirustartunta on todettu kahdella henkilökunnan jäsenellä, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa.

Koronavirustartunnan saaneet potilaat hoidetaan erityksessä. Osastolla on myös potilaita, jotka ovat sairaalassa ollessaan altistuneet koronavirustartunnalle. Myös heitä hoidetaan eristyksessä. Osasto on niin sanotussa sulkutilassa eli sinne ei oteta uusia potilaita, ja osaston vierailukielto jatkuu ainakin tiistaihin asti.

Sairaalassa hoidetaan myös potilaita, jotka ovat tulleet sairaalahoitoon koronavirustartunnan vuoksi. Osastolla on tällä hetkellä hoidossa 10 koronaviruspotilasta, viisi altistunutta ja viisi potilasta, joilla ei ole koronavirustartuntaa eikä altistusta.

Raaseporin sairaalassa selvitetään mahdollisuutta tarvittaessa avata tyhjä osasto muita potilaita varten. Haasteena on henkilökunnan riittävyys ja on mahdollista, että sairaalassa joudutaan perumaan suunniteltua toimintaa, jos osaston sulkutilanne pitkittyy.

Koronavirustartuntoja on todettu myös sairaalan vieressä sijaitsevalla Raaseporin terveyskeskuksen vuodeosastolla. Sairaalan johtava lääkäri Fredrik Forsström kertoi alkuviikolla sairaalan tartuntojen olevan kytköksissä terveyskeskuksen vuodeosastolla viime viikolla todettuihin tartuntoihin, koska siellä ja erikoissairaanhoidon vuodeosastolla on ollut yhteisiä potilaita.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ