Maagista tunnelmaa valokuvakilpailussa


Kahdeksatta kertaa järjestettävään Hangon fotofestivaaliin liittyvän valokuvauskilpailun aiheena oli tänä vuonna ”Tarua vai totta”. Kuvaajille annettiin vapaat kädet valita kuvauskohteensa sekä muokata kuviaan aiheen mukaisen tunnelman aikaansaamiseksi.

Kansainvälistyneen tapahtuman kilpailutulokset julkistettiin lauantaina. Voittajakuva on Pia Simosen valokuva ”Once upon a time”, joka esittää jääkarhua jäälautalla. Kilpailuraadin mukaan unenomaisen valokuvan voisi kuvitella symboloivan ilmastonmuutosta. Raadin mukaan se on yhtä aikaa tarua ja totta, ja myös laadukas. Kuvassa myrskytuuli on kuljettanut jäälautan karhuineen keskelle metsää, joka on jäänyt veden alle.

Simonen otti kaksoisvoiton kisassa, jossa valokuvaajien työt arvioitiin anonyymisti. Toisen palkinnon voitti valokuva ”Mermaid in trouble”. Raadin mukaan siinäkin on vahva ilmaisun voima, kuva on teknisesti korkeatasoinen ja se on näyttelyn teeman mukaisesti maaginen.

Kolmannen palkinnon voitti Louise Nordström-Pettersson kuvallaan ”Roaming in the fairytale forest”. Siinä tarunomainen hahmo vaeltaa tarunomaisessa metsässä. Raadin mukaan kuva on hyvin luotu, värit ovat tasapainoiset ja teemaan sopiva kuva muistuttaa jopa elokuvajulistetta.

Raatiin kuuluneet Tapio Kekkonen, Sandra Kantanen ja Harry Santamäki palkitsivat lisäksi viisi kuvaa kunniamaininnalla.

-Näyttelyyn lähetetyistä yli sadasta kuvasta erottui kahdeksan, joiden taso oli erittäin hyvä, ja ne päätettiinkin tulostaa tänä viikonloppuna järjestettävän valokuvatapahtuman kävijöiden nähtäville, arvosteluraadin puheenjohtaja Tapio Kekkonen kertoo.

Tapahtumaan liittyy myös valokuvanäyttely Hangon kaupungintalon galleriassa. Esillä on lokakuun 26. päivään saakka Iwona Podlasinskan näyttely ”Magical photos of children”.

-Tämä on kansainvälisesti korkeatasoisin täällä koskaan järjestetty valokuvanäyttely, valokuvatapahtuman perustaja, valokuvaaja Tapio Kekkonen sanoo.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ