Ukkosmyrskystä yli 50 tehtävää pelastuslaitokselle


Tummia pilviä

Aatu-nimen saanut ukkosmyrsky työllisti Länsi-Uudenmaan pelastuslaitosta keskiviikkona. Lyhytkestoinen myrskyrintama tavoitti Hankoniemen alkuiltapäivästä ja eteni rannikolta kohti koillista. Myrskyn alkuvaiheessa tehtävät ruuhkautuivat osittain, mutta ne saatiin suoritettua ilman merkittäviä viiveitä, päivystävä päällikkö Janne Rautasuo tiedottaa.

Myrskyn aiheuttamia tehtäviä oli Länsi-Uudellamaalla yhteensä 56, joista neljä oli myrskyn aikaisia rakennuspaloja. Pelastuslaitos sammutti tulipalot ja suoritti vahingontorjuntatehtäviä iltaan asti. Henkilövahingoilta vältyttiin.

-Syttyneet rakennukset kärsivät suurimmat vahingot. Myrskyn aikana syttyi poikkeuksellisen monta rakennuspaloa. Muut vahingot olivat veden tulvimista, salamoiden aiheuttamia sähkölaitevahinkoja sekä teille ja linjoille kaatuneita puita, Rautasuo kertoo.

Orvlaxintiellä Bromarvissa puuliiteri syttyi tuleen päivällä puoli yhden aikaan. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle 25 neliömetrin liiteri ja sen vieressä ollut auto olivat jo täyden palamisen vaiheessa. Palo oli levinnyt myös maastoon noin 200 neliömetrin alueelle.

Palomiehet saivat estettyä palon leviämisen maastoon, jossa oli salamaniskun jälkiä, sekä viereiseen asuinrakennukseen. Tehtävään osallistui viisi pelastusyksikköä.

Myrskyn aiheuttamiin tehtäviin osallistuivat keskiviikkona lähes kaikki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen vakinaiset yksiköt ja sopimuspalokunnat.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ