Karjaan aseman maksullinen pysäköinti päättymässä alkuunsa


Tiistai-iltana koolla olevalle Raaseporin tekniselle lautakunnalle ehdotetaan, että Raaseporin kaupunki ottaa hoitaakseen Karjaan rautatieaseman pysäköintialueiden kunnossapidon kokonaisuudessaan. Samalla P-alueiden maksullisuudesta luovuttaisiin jo heinäkuun alussa vain kahden kuukauden jälkeen.

Senaatin Asema-alueet Oy omistaa Karjaan matkakeskuksen etelänpuoleiset pysäköintialueet, joista tehtiin yllättäen maksullisia toukokuun alussa. Paikat ovat olleet sen jälkeen enimmäkseen tyhjillään ja autot on pysäköity muualle ilmaisille paikoille.

Pysäköinnin maksullisuus saattaa johtaa myös siihen, että osa valitsee toisen liikkumismuodon junan sijasta. Kaupunki katsoo, että alueen liityntäpysäköinnin maksullisuus ei tue sen kehitystavoitteita toimivan joukkoliikenneketjun muodostamiseksi.

Kaupunki on neuvotellut sen vuoksi yhtiön kanssa ehdoista, joilla maksullisesta pysäköinnistä voidaan luopua. Se onnistuu, mikäli kaupunki ottaa vastatakseen pysäköintialueiden ympärivuotisesta hoidosta. Hoitokustannusten arvioidaan olevan 10.000-15.000 euroa vuodessa. Lisäksi on sovittu, että pidemmällä tähtäimellä neuvotellaan maakaupoista radan läheisyydessä.

Teknisen lautakunnan hyväksyttäväksi viedään käyttöoikeussopimus, jonka perusteella pysäköintialueiden käyttöoikeuden saaja vastaa kunnossapidosta, siisteydestä ja turvallisuudesta. Senaatin Asema-alueet Oy vastaisi puolestaan siitä, että pysäköintialueen maksullisuus poistetaan jo heinäkuun alusta lukien.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ