Ensimmäinen raaseporilainen 12 vuoden ikään


Kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist (vas.) ja valtuuston varapuheenjohtaja Ulf Heimberg onnittelivat Miltonia
Kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist (vas.) ja valtuuston varapuheenjohtaja Ulf Heimberg onnittelivat Miltonia prinsessakakkutarjoilun merkeissä.

Raaseporin kaupunki on onnitellut vuosittain ensimmäistä raaseporilaista. Tänä vuonna on Milton Lahtisen ja Raaseporin 12. syntymäpäivä. Kyseessä oli samalla viimeinen kerta, kun kaupunki onnittelee Miltonia. Hän syntyi 5. tammikuuta vuonna 2009. Raaseporin kaupunki perustettiin kuntaliitoksella kyseisen vuoden alussa. Milton aloittaa syksyllä yläasteella, mutta aikoo nauttia ensin kesästä ja olla paljon ulkona. Koronapandemian vuoksi onnittelut jouduttiin nyt lykkäämään tammikuusta kesäkuuhun.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ