Hub Feenix aloitti joukkorahoituskampanjan


Hub Feenix Meltolan entisessä sairaalakiinteistössä

Entisen Meltolan sairaalakiinteistön omistajat ovat aloittaneet joukkorahoituskampanjan, jolla haetaan mesenaatteja paikan uuteen kurssi- ja tapahtumakeskustoimintaan. Kampanja jatkuu kesäkuun 8. päivään saakka.

Raisa Kaipainen ja Torsten Rüger ostivat kiinteistön viime vuonna noin 240.000 eurolla. He halusivat pelastaa tyhjillään olleen 15.000 neliömetrin sairaalarakennuksen ja muuttaa sen luovuuden ja hyvinvoinnin keskukseksi.

Tammikuussa 2021 toimintaa hoitamaan perustettiin voittoa tavoittelematon osuuskunta Hub Feenix. Rakennuksessa on mm. monipuolisia tiloja kurssien järjestämiseen, iso sali sekä pienempiä tiloja, jotka sopivat juhliin, tanssiin ja konsertteihin.

Meltolassa on myös työtiloja ja verstaita, näyttelytiloja, joogastudio ja kahvila, sekä majoitustilaa vanhoissa potilashuoneissa ja työpisteitä etätyöntekijöille. Pihatallissa on kolme hevosta ja kaksi lammasta, jotka on tarkoitettu terapiaeläimiksi eläinavusteisessa toiminnassa.

Tiloja on kunnostettu vapaaehtoisvoimin viime vuoden keväästä lähtien ja pintoihin on mennyt tuhansia litroja valkoista maalia. Hub Feenixin taiteilijasiivessä työskentelee omistajien mukaan jo useita taiteilijoita, mm. valokuvaajia, taidemaalareita, taidegraafikoita ja kirjailijoita.

Koronarajoitusten takia kurssi-, työpaja- ja majoitustoimintaa ei ole kuitenkaan päästy vielä aloittamaan kunnolla, mutta ison kiinteistön kiinteät kulut, esimerkiksi valtavat sähkö- ja lämmityskulut, juoksevat koko ajan.

Sen vuoksi osuuskunta on päättänyt järjestää joukkorahoituskampanjan, jolla haetaan apua haasteellisen korona-ajan yli pääsemisessä. Toiminta aiotaan aloittaa laajemmin, kun koronarajoitukset helpottavat. Tavoitteena on virkistyksen lähde ja uusien mahdollisuuksien avaaja laajalle joukolle ihmisiä Etelä-Suomessa.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ