Hangossa kuusi uutta koronatartuntaa


Hangon kaupungin vaakuna logo

Hangossa todettiin kuluneella viikolla peräti kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät samaan tartuntaketjuun, kaupunki tiedottaa.

Yksi tartunnoista on todettu Hankoniemen yläasteella. Korona-altistumisten selvittämisen ajaksi yksi luokka määrättiin etäopetukseen perjantaiksi 23. huhtikuuta. Kaupungin tartuntatautitiimi on yhteydessä kaikkiin mahdollisesti altistuneisiin, jotka määrätään karanteeniin 14 vuorokaudeksi. Huoltajille lähetetään lisätietoa tulevan viikon opetusjärjestelyistä.

Hangossa on todettu koko epidemian aikana vain kolmisenkymmentä koronatartuntaa. Väestöstä oli rokotettu perjantaihin mennessä noin 36 prosenttia.

Vuosina 1957-1961 syntyneiden koronarokotukset alkoivat Hangossa torstaina. Samanaikaisesti jatketaan myös riskiryhmien (1957-2003 syntyneet) ja iäkkäiden (1951 ja sitä aiemmin syntyneet) rokotuksia Modernan rokotteilla. 65-69-vuotiaiden rokotukset Astra Zenecan rokotteella jatkuvat tulevana tiistaina.

Etelä-Uusimaa

ILMAINEN
NÄYTÄ